00 / Hukattuja öitä

Kävimme Helsingin DocPoint-elokuvafestivaaleilla katsomassa puolalaisen Michal Marczakin ohjaaman dokumenttielokuvan All These Sleepless Nights.

DocPointin nettisivustolla kuvataan elokuvaa seuraavasti:

Parikymppiset Krzysztof ja Michal vaeltelevat pitkin Varsovan autioita öisiä autoteitä ja metrotunneleita, klubeilta kotibileisiin, rantareiveistä aamuisille jatkoille. Huolettoman hedonismin nimeen vannovat ystävykset haluavat elää jokaisen hetken täysillä, ja elleivät muista hengittää, sitä parempi. Tabuja ja viivoja vedetään, ja jokainen hetki ja sana muuttuu merkitykselliseksi. Kerta toisensa jälkeen, joka yön ja aamuyön lopuksi, tuo merkitys tiivistyy yhdeksi sanaksi: nuoruus. (Sirje Niitepõld)

Vaikka ohjelmistossa oli monia muita dokumentteja*, joissa arkistot ja arkistoaineistot olisivat olleet paljon vahvemmin läsnä, oli varsovalaisdokumenttiin sidottu hieman yllättävästi  arkistoaiheista “elämänfilosofiaa”. Tämän vuoksi päätimme sanoa muutaman sanan elokuvasta myös omassa blogissamme. Valitettavasti ohjaaja joutui perumaan osallistumisensa festivaaleille, mutta olisi ollut mielenkiintoista kuulla tekijältä itseltään hieman elokuvan taustoista ja ohjauksesta. Vaikka kyseessä oli dokumentti, muistutti kokonaisuus enemmän fiktiivistä elokuvaa kohtausten unenomaisuuden ja asetelmallisuuden vuoksi. Kuten DocPointin ohjelmistokuvauksessa osuvasti todetaan, katsomiskokemukselle lienee kuitenkin yhdentekevää, mikä kohtaus on mahdollisesti näytelty ja mikä ei.

all-these-sleepless-nights-trailer

Kuvakaappaus All These Sleepless Nights -elokuvasta.

Tässä ranskalaisen uuden aallon elokuvasta vaikutteensa saaneessa dokumentissa henkilöhahmojen taustat jätetään katsojalta täysin pimentoon. Keskiössä ovat kotibileet, reivit, klubit ja nuorten kuljeskelu Varsovan öisillä kaduilla. Krzysztofia ja Michalia voisi luonnehtia 2010-luvun flanööreiksi (flâneur, “kuljeskelijoiksi”), jotka saavat nautintonsa sulautumalla suurkaupungin ihmisvilinään ja sen aaltoilevaan liikkeeseen. Ihmistyyppinä ”flanööri” on tullut tutuksi etenkin Charles Baudelairen 1860-luvulla julkaisemasta esseestä Modernin elämän maalari, jossa hän kuvaa väkijoukkoon sulautuvaa väsymätöntä tarkkailijaa, joka nauttii ajatuksesta olla maailman keskipisteessä mutta samalla maailmalta piilossa.

Ten thousand cigarettes
so many breaths so sharply drawn
of ten thousand cigarettes
three hundred days gone up in smoke
a thousand more unfiltered moments
your voice among a hundred others
for a hundred breaths one mistake
every ten thousand cigarettes

(All These Sleepless Nights, 2016)

Elokuvan alussa katsojalle esitetään psykologinen käsite The reminiscence bump. Käsitteellä viitataan aikuisen ihmisen kykyyn palauttaa enemmän muistoja teini-iän ja varhaisen aikuisiän ajalta kuin miltään muulta elämänsä ajanjaksolta. Ihminen haluaa siis mielellään palata muistelemaan tiettyä aikaa elämästään, jonkinlaista kultaista nuoruutta.

Mutta mitä jää lasin pohjalle, kun juhlat on juhlittu? Elokuvan nuoret elävät carpe diem -mentaliteetilla janoten kokemuksia ja fiilistellen hetkiä, mutta millainen narratiivi näistä pirstaleisista päihteiden läpi suodatetuista tilannekuvista heille myöhemmin jää kerrottavaksi? Sattumanvaraisia muistinpalasia, joita ei ole missään vaiheessa ollut aikaa organisoida muistin arkistoon, kuten päähenkilö Krzysztof tulee eräissä juhlissa pohtineeksi. Ajelehtimisesta on tullut elämäntapa, ja kokemusten hankkimisesta elämän päätarkoitus. Muulle ei tässä vaiheessa ole aikaa eikä kiinnostusta. Krzysztof selittää pelkäävänsä sitä, että muistot vain katoavat. Onko kokemusten haalinta ollut turhaa, jos tieto ei ole aivopoimuissa järjestyksessä, arkistoituna? Jostain syystä kaverit, joille Krzysztof jakaa mietteitään muistojen arkistoinnista, eivät jaksa kuunnella juttua loppuun ja alkavat keskenään keskustella muista asioista.


* Uncle Howard on hyvä esimerkki dokumenttiprojektista, jossa arkistot ovat konkreettisesti keskeinen osa teosta. Dokumentintekijä kuvaa kaivatun yksityisarkistoaineiston luokse pääsyä ja tämän jälkeen kyseisen arkistoaineiston sisältöä.

Lähteet:

Baudelaire, Charles (2001): Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia. Jyväskylä: Gummerus.Elenius, Rauli: ”Flanööri ja 1800-luvun kaupunkikulttuuri”. 1800-luvun kulttuurihistoria -blogi. https://kulttuuri1800.wordpress.com/2012/06/13/flanoori-ja-1800-luvun-kaupunkikulttuuri/Niitepõld, Sirje: ”All These Sleepless Nights”. DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin Internet-sivusto. http://docpoint.info/tapahtumat/elokuvat/all-these-sleepless-nights/
Pipinen, Marjo: ”Uncle Howard”. DocPoint -dokumenttielokuvafestivaalin Internet-sivusto. http://docpoint.info/tapahtumat/elokuvat/uncle-howard/

Mainokset

03 / Strippisarjakuvat, osa 1: Asiakirjojen tallentamista paperittomassa toimistossa

Arkistot, asiakirjat ja näiden parissa työskentelevät ihmiset ilmaantuvat silloin tällöin myös muutamasta kuvasta koostuviin strippisarjakuviin. Strippisarjakuvat, tai stripit, ovat yleensä luonteeltaan nopeasti silmäiltäviä ja helposti seurattavia ja liittyvät yleensä johonkin yksittäiseen huomioon, vitsiin tai tilanteeseen. Toki esimerkiksi sanomalehdissä julkaistavissa strippisarjakuvissa on mukana myös jatkuvien tarinoiden strippejä, mutta nekin yleensä julkaistaan 3-4 sarjakuvaruutua kerrallaan.

Strippisarjakuvat pyrkivät usein hauskuuttamaan lukijaansa, ja näin on myös arkisto- tai asiakirjahallinta-aiheisten strippien kohdalla. Tavanomaisesti strippien huumori revitään stereotypioista ja kärjistyksistä. Suoranaisesti arkistoista tai arkistoammattilaisista kertovia sarjakuvia ei ole tullut vastaamme*, mutta viittauksia löytyy kyllä. Erityisesti toimistoihin sijoittuvissa strippisarjakuvissa arkisto- tai asiakirjahallintoviittaus on jopa yleinen.

Strippisarjakuviin liittyviä postauksia blogissamme tulee todennäköisesti olemaan useita, tässä niistä ensimmäinen. Tämän postauksen stripit liittyvät ennen kaikkea asiakirjojen aktiivivaiheeseen ja toimistoympäristöön. Valokeilaan pääsevät Scott Adamsin luoma Dilbert / Pertti Perusinsinööri, Ilkka Häilän B. Virtanen ja Pertti Jarlan Fingerpori.

Dilbertissä seurataan tietotekniikkayrityksessä työskentelevää insinööriä. Suomessa sarjakuvaa on julkaistu myös nimellä Pertti Perusinsinööri. Syynissä on ennen kaikkea toimistoympäristö työntekijöineen. Käsittelyyn pääsevät (tai joutuvat) muun muassa esimiestyö, yritysten byrokratia ja erilaiset työntekijätyypit. Arkistot ja asiakirjahallinto eivät varsinaisesti ole sarjakuvan keskiössä, mutta viittauksia niihin löytyy säännöllisesti. Tällä kertaa esiin nostettavassa stripissä kipuillaan paperillisen ja paperittoman toimiston välimaastossa. Asiakirja lähetetään sähköisesti, mutta varmuuden ja mukavuuden vuoksi myös faksilla ja postitse:

dilbert_skannaus

Toinen tämän blogipostauksen toimistomaailmaan sijoittuvista sarjakuvista on kotimainen, Ilkka Häilän luoma B. Virtanen. Päähenkilönä esiintyy ylityöllistetty ja sekä työyhteisössään että kotioloissaan alistettu toimistotyöntekijä. Arkistoihin ja asiakirjahallintoon liittyviä viittauksia esiintyy silloin tällöin. On myös syytä ottaa huomioon tässä postauksessa esiintyvien sarjakuvastrippien (sekä B. Virtanen että aiemmin esitelty Dilbert) ilmestymisajankohta: stripit ovat nähneet päivänvalon 1990-luvun lopulla tai 2000-luvun alkupuolella, jolloin toimistotodellisuus oli ainakin teoriassa kovin erilainen. Toisaalta yhtäläisyyksiä on yllättävänkin helppo nähdä nykyiseen “sähköiseen” todellisuuteen. Seuraavassa stripissä työntekijää muistutetaan välillä tallentamaan työnsä, joskin ohjeistajalla ja ohjeistetulla taitaa olla erilainen tulkinta tallentamisesta:

b-virtanen_tyopaikkaromansseja11_s48

B. Virtasessa aikanaan työmäärää kuvattiin ennen kaikkea paperimäärällä: mitä suurempi pino A4-arkkeja, sitä enemmän töitä.

b-virtanen_arkistot-avautuvat_s71

Pertti Jarlan tekemä Fingerpori poikkeaa monesta muusta strippisarjakuvasta siinä mielessä, että se perustuu lähes aina kielelliseen leikittelyyn homonyymeineen kaikkineen. Myös asiakirjahallintaan liittyvissä Fingerpori-stripeissä keskitytään ennen kaikkea alamme sanastoon ja termien erilaisiin tulkintoihin. Paperiton toimistokin saa uudenlaisen iteraation Fingerporin maailmassa:

fingerpori_paperiton

Sarjakuvat paperittomista toimistoista sekä sähköisen ja paperisen asiakirjan välisistä kipuiluista ovat edelleen yllättävän ajankohtaisia. Vaikuttaisi siltä, että useassa toimistossa paperittomuus vaikuttaa edelleen olevan, juhlapuheista huolimatta, melko kaukaista todellisuutta.

Pekka Henttonen kertoo Asiakirjahallinnan reunamerkintöjä -blogissaan (linkki1 ja linkki2) kaipaavansa asiakirjahallinnan alalle omaa ammattihuumoria ja -kaskuja. Kokonaisen ammattihuumoriperinteen kasvattaminen lienee vuosikausien mittainen projekti, mutta ehkä fingerporimaisessa kielellisessä leikittelyssä voisi olla potentiaalia synnyttää toivottua ammattikunnan sisäistä huumoria?


* Ellei sitten lasketa mukaan James Lappinin sarjakuvia, joita hän tekee asiakirjahallinta-aiheiseen blogiinsa ja laatimiinsa esityksiin. Tämän blogin näkökulmasta Lappinin sarjakuvat jäävät käsittelemättä, vaikka eittämättä laadukkaita ovatkin ja ansaitsevat huomiota.

Lähteet:

Adam, S. Dilbert (suom. Pertti Perusinsinööri), https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/d1/a8/d9/d1a8d93969f07f459dbe3dbb0e339e31.jpg (käytetty 17.1.2017)
Henttonen, P. Asiakirjahallinnan reunamerkintöjä -blogi, https://reunamerkintoja.wordpress.com/  käytetty 17.1.2017
Heilä, I. (1997). B. Virtanen: Arkistot avautuvat. Arktinen banaani.
Heilä, I. (2005). B. Virtanen: Työpaikkaromansseja. Arktinen banaani.
Jarla, P. Fingerpori, https://crop.kaleva.fi/Wl7AIAt5qD5Bj85QKxbmQYg27hs=/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/cartoons/54c00676132247f096f2594ea9b4a408.jpg (käytetty 17.1.2017)
Lappin, J. https://thinkingrecords.co.uk/ käytetty 17.1.2017

01 / “Sinne on koottu kaikki tuska”

Valtakunta (kausi I)

Lars von Trier tunnetaan ehkä parhaiten elokuvaohjaajana (mm. Idiootit, Dogville, Manderlay, Antichrist, Melancholia, Nymphomaniac), mutta hän on ohjannut myös televisioon tanskalaisen minisarjan Valtakunta I (Riget I, 1994) ja Valtakunta II (Riget II, 1997). Sarjan pohjalta on kaiketi koostettu myös viisituntinen elokuvaversio ja Stephen Kingin tekemä amerikkalaisversio Kingdom Hospital. Rigetille kaavailtiin kolmattakin tuotantokautta, mutta se jäi toteutumatta sarjan keskeisten näyttelijöiden kuoleman vuoksi.

Valtakunta on kuvattu Kööpenhaminan keskussairaalassa Rigshospitalessa (tästä sarja on myös saanut alkuperäisen nimensä). Kyseessä on jonkinlainen sekoitus kotikutoista sairaalasarjaa, perinteistä saippuaoopperaa, kauhuelokuvaa ja psykologista trilleriä – komiikalla maustettuna. Sarjan tapahtumapaikkana on vanha sairaala, erityisesti sen neurologinen osasto, jossa tuntuu tapahtuvan outoja. Ruotsalainen neurokirurgi Stig Helmerin vihjaillaan plagioivan alaistensa tutkimuksia ja julkaisevan niitä omissa nimissään. Häntä myös syytetään Mona Jensen -nimisen pikkutytön epäonnistuneesta aivoleikkauksesta. Samaan aikaan sairaalan vakioasiakas, rouva Drusse, alkaa hoitajana työskentelevän poikansa Bulderin avustuksella selvittää hississä kummittelevan Mary-tytön tapausta. Kuvioihin kytkeytyy myös mm. maksasyöpätutkimukseensa pakkomielteisesti suhtautuva tohtori Bondo oppilaineen sekä neurologisen osaston apulaisylilääkäri Krogshøj, jolla on meneillään työpaikkaromanssi samalla osastolla työskentelevän Judithin kanssa.

Tanskalaista asiakirjahallintaa

Rigetissä kaksi asiakirjahallintakulttuuria törmäävät keskenään: ruotsalainen tehokkuus ja tanskalainen pedanttius. Tolvanoita tanskalaisia päivittelevä ruotsalainen Helmer tuskastuu sarjan edetessä harmilliseen tanskalaiseen tapaan noudattaa sääntöjä ja säädöksiä. Asioita ei hoideta sairaalassa aina siten kuin se kulloinkin olisi henkilökunnan kannalta edullisinta, ja sekös harmittaa.

Täytyy tosin myöntää, ettei sääntöjä ja eettisiä periaatteita aina noudateta tarkasti edes tanskalaisessa sairaalassa. Esimerkiksi sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella professori Bondo haluaa saattaa syöpätutkimuksensa loppuun hinnalla millä hyvänsä. Kun kuolevan syöpäpotilaan omaiset eivät suostu luovuttamaan potilaan maksaa tieteelliselle tutkimukselle, lääkärit löytävät säädöksistä porsaanreiän ja siirtävät syöpäisen maksan Bondoon itseensä.

Tästä huolimatta Rigshospitaletin asiakirjahallinnassa ja arkistoinnissa pyritään yleisesti ottaen säännönmukaisuuteen ja ennen kaikkea siihen, että totuus menneisyydestä säilyisi. Tätä korostaa sairaalan tapa säilyttää kellarissa sijaitsevassa arkistossa kopiot kaikista virallisista asiakirjoista. Kopioiden olemassaolosta kuullessaan Helmerin huumori on koetuksella. Kopiot säilytetään, ennenkuulumatonta! Tämä ei tullut mieleenkään, kun Helmer pyysi hoitaja/lääkäri Rigmoria sabotoimaan kahvilla alkuperäisen anestesialääkärin raportin eli asiakirjan, joka uhkaa Helmerin uraa lääkärinä. Näin sairaalan tapa säilyttää asiakirjoista myös arkistokappaleet tunkee kapuloita tehokkuutta edustavan Helmerin rattaisiin.

[Helmer:]          Mitä Mona-tutkimuksille kuuluu? Joko häly on laantunut?

Sanoit, että anestesiaraportti oli kahvin sotkema.

Tanskalaisten touhuja ja hemmetinmoista hutilointia.

[Moesgaard:]    Niin pääsi käymään. Onneksi arkistossa on kopio.

[Helmer:]           Mikä kopio?

[Moesgaard:]    Anestesiaraportin jäljennös.

Yksi kappale liitetään potilaskertomukseen.

Toinen lähetetään arkistoon. Meillä Tanskassa tehdään niin.

Joten ei hätää, puhdas kopio on tallessa.

Pitääkin tilata se arkistosta tapauksen tutkijoille.

Epätoivoinen tilanne johtaa kokeilemaan uusia tapoja asioiden hoitamiseksi. Ensimmäisen tuotantokauden 4. jaksossa Helmer yrittää poistaa hänelle kiusalliseksi koituneen asiakirjan jopa yrittämällä syödä sen. Kohtaus paljastaa asiakirjan vallan: Helmer yrittää tuhota asiakirjan, vaikka paikalla on todistajia, jotka ovat lukeneet raportin sisällön. Jos asiakirjaa ei ole olemassa, tapahtumasta ei ole olemassa myöskään kirjallisia todisteita. Jäljellä olisi ainoastaan läsnäolijoiden todistus luvattomasti tapahtuneesta hävittämisestä.

helmer

Vaikka Helmer on valmis tuhoamaan raportin jopa todistajien läsnäollessa, asiakirjan katoaminen vaikuttaisi olevan tanskalaissairaalassa kova paikka. Johtava ylilääkäri Moesgaard on huolissaan ennen kaikkea asiakirjan häviämisen ja potentiaalisen vuotamisen aiheuttamasta vahingosta sairaalan julkisuuskuvalle. Kuultuaan kadoksissa olevasta raportista Moesgaard pohtii, olisiko ollut parempi sabotoida asiakirjat kahvilla kuin tunnustaa, että sairaalasta on kadonnut asiakirjoja. Moesgaardin pelko on osaltaan tietysti aiheellinen – ja meillä Suomessakin ajankohtainen. Olisihan se sairaalalle hyvin kiusallista, jos arkaluonteisia potilasasiakirjoja sattuisi myöhemmin löytymään vaikkapa roskakatoksesta…

Arkistokappaleen metsästys

Ensimmäisen tuotantokauden kolmosjaksossa erillään kulkeneet juonenpätkät alkavat vähitellen punoutua yhteen, kun yhä useammalla henkilöhahmolla tulee tarve päästä käsiksi arkistoaineistoihin. Ongelmana vain tuntuu olevan kysymys siitä, miten arkistoon pääsisi sisälle turhaa hälyä aiheuttamatta.

Motiiveja arkistoon pääsylle on useita:

[1] Ylilääkäri Helmer haluaa päästä arkistoon tuhoamaan anestesialääkärin raportin, jotta hänen tekemänsä hoitovirhe ei paljastuisi.

[2] Apulaisylilääkäri Krogshøj lähettää lääketieteenopiskelija Moggen arkistoon etsimään todisteet (anestesialääkärin raportin) Helmeriä vastaan, sillä hän haluaa tämän vastuuseen teostaan.

[3] Rouva Drusse haluaa saada käsiinsä sairaalassa kummittelevan Mary-tytön sairaskertomuksen selvittääkseen, mitä Marylle tapahtui. Drusse lähettää asialle poikansa Bulderin, jonka tehtävä on järjestää heille pääsy arkistoon.

Kaikki ei mene kuitenkaan aivan putkeen. Ensin on keksittävä keino, millä arkistoon pääsisi. Arkiston avainkoodista vastaa sairaalassa rouva Kågård, jota luonnehditaan “säntillisyyden perikuvaksi”. Rouva Kågårdia ei sarjan katsojille suoraan esitetä, mutta hän tuntuu henkilöhahmojen mielestä olevan niin säntillinen työntekijä, ettei häneltä kertakaikkiaan kannata edes yrittää anella lupaa päästä arkistoon. Bulder ja Mogge päättävät sen sijaan lähestyä sairaalan tekniikkapuolen asiantuntijaa, joka tietää keinon päästä arkistoon: sairaalan varavirtajärjestelmää testataan illalla tasan kello yhdeksän, jolloin arkistoon pääsee normaalilla avainkoodilla. Pahaksi onneksi Mogge ja Bulder sattuvat arkiston sisäänkäynnille samaan aikaan, joten Bulder joutuu nolostuneena perääntymään, sillä hän ei halua paljastaa aikeitaan Moggelle.

Bulder epäonnistuu omassa tehtävässään, mutta rouva Drusse onkin ovelampi. Drusse, joka mielellään viettää aikaa sairaalassa, on onnistunut solmimaan suhteita niin henkimaailman, potilaiden kuin henkilökunnankin kanssa. Bulderin epäonnisen yrityksen jälkeen Drusse saa kuin saakin käsiinsä arkiston avainkoodin – yllätys yllätys – rouva Kågårdilta itseltään. Katsojalle nimittäin selviää, että Kågårdin ainoa heikkous on taipumus spiritismiin, minkä varjolla yliluonnollisiin ilmiöihin itsekin vihkiytynyt rouva Drusse pääsee väleihin arkistonhoitajan kanssa ja saavuttaa tämän luottamuksen.

Kun ensimmäinen haaste on selätetty, seuraa melkoinen sekamelska, kun eri tahot yrittävät saada arkistossa tehtävänsä suoritettua. Mogge pääsee tutkimaan arkistohyllyjä ensimmäisenä, mutta arkistokaava ei tunnu avautuvan lääketieteen opiskelijalle.

valtakunta_arkistossa_1

Mogge arkistossa.

Mogge ei ehdi löytää raporttia ennen kuin ylilääkäri Helmer paukkaa sisään arkiston lukitsematta jääneestä ovesta. Helmer puolestaan löytää raportin mutta epäonnistuu sen tuhoamisessa, sillä arkistosta sammuvat valot juuri ennen kuin tämä ehtii kaataa kupin kahvia raportin päälle. Myös hälytysjärjestelmä kytketään takaisin päälle, joten Helmer jää arkistoon loukkuun. Tästä seuraa sarjan yksi visuaalisesti hienoimmista kohtauksista, kun ylilääkäri Helmer seisoo liikahtamatta pimeällä arkiston käytävällä kuuma kahvikuppi kädessään. Yhtäkkiä ympärillä näyttää liikkuvan joku… arkistossa kummittelee.

valtakunta_arkistossa_4

Kummitus yllättää ylilääkäri Stig Helmerin.

Tilanne laukeaa, kun rouva Drusse rymistelee poikansa kanssa arkistoon sisään ja päästää Helmerin pälkähästä. Kahvit lentävät lattialle ja Helmer poistuu arkistosta tuohtuneena. Drusse ja Bulder sen sijaan onnistuvat siinä, missä muut eivät: he löytävät etsimänsä asiakirjan (Mary-nimisen haamun sairaskertomuksen vuodelta 1919)  ja ottavat sen mukaansa tutkimuksia jatkaakseen.

Mutta mitä Helmerin ja Moggen havittelemalle anestesialääkärin raportille lopulta tapahtui? Ei mitään kovin kummallista: apulaisylilääkäri Krogshøjn rakastettu Judith saa seuraavana päivänä raportin käsiinsä tekemällä aivan tavallisen tietopalvelupyynnön.

Historiaa kirjoitetaan uudelleen

Valtakunnan “alkutunnarissa” katsojalle kerrotaan, miten entisaikojen taikausko on sarjan esittämässä maailmassa vaihtunut valkotakkisten lääkärien ja tutkijoiden ihannoimaan rationaalisuuteen ja tieteellisyyteen:

“Kööpenhaminan keskussairaalan alla on vanhaa suota. Aikoinaan täällä oli valkaisimo. Sen väki huuhtoi palttinoitaan matalassa rantavedessä ja siitä kohoava höyry kietoi tienoon vaippaansa. Sittemmin paikalle kohosi suuri sairaala. Valkaisijat vaihtuivat lääkäreihin ja tutkijoihin, maan etevimpiin aivoihin ja hienoimpiin laitteisiin. Paikasta tulki valkotakkien valtakunta. Vastedes elämän piti olla määriteltävissä. Tietämättömyys ja taikausko piti hävitettämän tieteen tieltä.”

Ehkä parhaiten tieteellisen tutkimuksen ihannointia edustaa sarjassa omahyväinen ja ylimielinen Stig Helmerin hahmo, joka suhtautuu kaikkeen epätieteelliseltä haiskahtavaan varsin halveksuvasti ja tuomitsevasti – oli sitten kyseessä hypnoosi, haitilainen luonnonlääkitys tai henkimaailman olemassaolo.

Sarjaa on analysoitu osuvasti Taikalyhty-nimisessä elokuvablogissa:

“Sarjassa kuvataan nykyisyyden ja menneisyyden, elämän ja kuoleman, fyysisen ja henkisen jatkuvaa rajankäyntiä.  Menneisyys kurottelee Rigetin kellarikerroksista yhä ylemmäs, ja kuten alkutunnuksessakin todetaan, kukaan ei ‘huomaa, että portti on jo raollaan’.”

Menneisyys näyttää tosiaan sijoittuvan sairaalarakennuksen pohjakerroksiin, jossa esimerkiksi haitilainen luonnonparannuskeinoihin erikoistunut hoitaja majailee. Pohjakerroksesta löytyy myös arkisto, joka kätkee sisäänsä paljon historiaa.

Tapahtumien välissä kuvataan toistuvasti kahta sairaalan keittiössä työskentelevää downin oireyhtymää sairastavaa tiskaria, jotka tuntuvat olevan parhaiten kärryillä sairaalan tapahtumista ja henkimaailman puuhasteluista. Tiskarit kiteyttävät arkiston roolin nokkelasti seuraavassa dialogissa:

[Mies:]         Arkistoitua tietoa valtava määrä,

vaan onko jokin vinossa,

kun oikea onkin väärä suuressa pinossa.

[Nainen:]     Mitä tarkoitat?

[Mies:]          Menneisyys on merkillinen.

Nyt ne halutaan arkistoon muuttamaan mennyttä.

[Nainen:]     Ketkä?

[Mies:]         Ylilääkäri, vanha rouva ja opiskelija.

Arkisto vaikuttaa rauhalliselta, mutta…

[Nainen:]     Niin?

[Mies:]         Sinne on koottu kaikki tuska.

Joka sana on verellä kirjoitettu.

Arkisto saattaa vaikuttaa äkkiseltään ajatellen kuolleelta paikalta, mutta se kätkee sisäänsä paljon tapahtumia. Miestiskarin mukaan “ne” halutaan arkistoon kirjoittamaan historian tapahtumia uudelleen. Oikeastaan ylilääkäri Helmerin ja rouva Drussen pyrkimykset ovat vastakkaiset:  Helmer haluaa arkistoon tuhoamaan todisteita epäonnistuneesta leikkauksesta, kun Drussen pyrkimys on nimenomaan selvittää vuosikymmenten ajan salailtu ja peitelty tapahtuma asiakirja-aineiston kautta. Rouva Drusse nimittäin löytää arkistosta asiakirjan, josta selviää, että vuonna 1919 sairaalassa kuolleen Maryn oireet ovat ristiriidassa potilaan virallisen kuolinsyyn kanssa. Toisin kuin on luultu, Mary onkin kuollut myrkkyyn eikä sairauteen. Asiakirjojen avulla kuvaa menneisyydestä on mahdollista manipuloida suuntaan tai toiseen. Hoitovirhe voidaan poistaa muistista asiakirjoja tuhoamalla tai todellinen kuolinsyy peittää sairaskertomusta vääristämällä. Toisaalta asiakirjojen avulla voidaan myös oikaista kuvaa menneisyydestä, kuten Maryn tapaus sarjassa osoittaa.

Arkistoon pääsy on yhtä kuin mahdollisuus käyttää valtaa. Arkiston tietoja pidetään absoluuttisen luotettavina, ja arkisto on viime kädessä paikka, josta faktat voi käydä tarkistamassa. Jos arkiston tietoja pääsee keinolla tai toisella sorkkimaan tai jopa hävittämään, on sama asia kuin muuttaisi menneisyyttä. Henkilö voi tällä tavalla käyttää valtaa ja muokata kollektiivista muistia mieleisekseen.

Valtaa käyttää myös arkistonhoitaja, sillä arkistoon ei niin vaan marssita. Sarjassa arkistonhoitajan roolia toimittava rouva Kågård toimii niin sanottuna portinvartijana tiedolle, sillä ilman hänen lupaansa ei arkistoon (ainakaan periaatteessa) ole pääsyä.

Portinvartijarooli on myös alan tieteellisessä kirjallisuudessa noussut esiin. Catherine Johnsonin ja Wendy Duffin (2005) tekemässä tutkimuksessa arkiston käyttäjät kokivat, että suuri osa tärkeistä asiakirjoista on saatavissa ainoastaan arkistonhoitajan kautta. Jotkut kokivat, että aineistot on suorastaan piilotettu kuolevaisilta käyttäjiltä. Arkistonhoitaja oli tutkittavien mukaan ”suuri portinvartija”, jonka kautta relevantin tiedon lähteille päästäkseen oli pakko kulkea. Tästä käyttäjän ja arkistonhoitajan suhteesta harvalla tutkimukseen osallistujalla oli positiivista sanottavaa. Osa tutkittavista kertoi pelänneensä arkistonhoitajaa ja monet kertoivat, että arkistonhoitajan luottamuksen ja yhteistyöhalukkuuden ansaitseminen oli jopa välttämättömyys ennen kuin itse asiakirjoihin pääsi käsiksi.

Alan kirjallisuuden pohjalta vanhanaikaisena pidetystä portinvartijaroolista ollaan jo liikkumassa poispäin kohti uutta ja uljasta Arkisto 2.0:aa (ks. esim. Theimer 2011). Lienee kuitenkin turvallista sanoa, että 1990-luvulla, Rigetin syntyvuosina, arkistonhoitajan portinvartijarooli oli voimissaan. Arkistonhoitajan paikka on myös tanskalaissarjassa olla tiedon ja tiedontarvitsijan välissä – ilman arkistonhoitajan asiantuntemusta tiedon etsijä on yhtä avuton kuin lääketieteen opiskelija Mogge, joka yrittää tuskastuneena löytää oikeaa asiakirjaa identtisiltä vaikuttavien arkistohyllyjen välistä. Vastoinkäymisten ja pieleen menneiden yritysten kautta arkisto kuvataankin sarjassa paikaksi, joka olisi parempi jättää alan ammattilaisten hoiviin.

Lähteet:

TV-sarjat:
Valtakunta (Riget, 1994). O: Lars Von Trier. Tanska.

Tekstilähteet:
Duff, Wendy & Johnson, Catherine (2005) ”Chatting Up the Archivist: Social Capital and the Archival Researcher”. The American Archivist: Spring/Summer, Vol. 68, No. 1, pp. 113-129.

Taikalyhty
-elokuvablogi. “Riget (1994 & 1997) – Von Trieriä parhaimmillaan” (julkaistu 29.7.2014). https://taikalyhty.wordpress.com/2014/07/29/von-trieria-parhaimmillaan-riget-1994-1997/ (viitattu 3.1.2017).

Theimer, Kate (2011) ”What Is the Meaning of Archives 2.0?”. The American Archivist: Spring/Summer, Vol. 74, No. 1, pp. 58-68.

Pajuriutta Satu (5.5.2016) ”Husin potilaspapereita löytyi kerrostalon pihalta Vantaalla – ’27 yrs of basic healthy woman, behind two alatiesynnytystä'”. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/kaupunki/a1462365749072 (viitattu 3.1.2017).

 


Kiitos aihevinkistä jälleen Viiltäjälle. Valtakunnan toisesta tuotantokaudesta on tulossa vielä oma postauksensa.