01 / Takaa-ajoa arkistossa – Valtakunta II

Krogshøj ja Mogge keskustelevat todisteen kätkemisestä:

[Krogshøj]    	Arvaa mihin piilotin sen!
[Mogge]    	Taatusti nokkelaan paikkaan.
[Krogshøj]   	Siitä voit olla varma!
		Sanopa mistä kukaan ei ikinä arvaisi etsiä.
[Mogge]   	Patjan altako?
[Krogshøj]   	On vain yksi kätkö, josta kukaan ei hoksaa etsiä sitä.
		Arkistosta.
[Mogge]   	Hiton ovelaa.
[Krogshøj]    	Väärin arkistoitu paperi katoaa ikiajoiksi.
		Ovelin vetoni on kuitenkin se, 
		että piilotin sen mappiin, 
		jota kukaan ei kuuna päivänä avaa.
[Mogge]    	Mihin sitten?
[Krogshøj]    	Steeleman-raportin väliin.
		Steelemanin työryhmän selvitys tammikuulta 1991, 
		sairaaloiden johtamisstrategioiden 
		yhtäläisyyksistä. Ainuttakaan yhtäläisyyttä ei mainita,
		vaikka sivuja 789! 
		Raportti on surkeinta soopaa, mitä koskaan on painettu.
		Edes Steeleman ei jaksanu lukea sitä loppuun.
[Mogge]   	Helkkari!

 

Arkistot ja asiakirjahallinta kulkevat mukana Lars von Trierin Valtakunnan toisellakin tuotantokaudella. (Ks. ensimmäistä tuotantokautta käsittelevä blogipostaus tästä.) Neurokirurgi Stig Helmeriä syytetään Mona-nimisen tytön epäonnistuneesta leikkauksesta, mutta ainoa kirjallinen todiste tapahtumasta on anestesialääkärin raportti, jonka arkistokappale on säilynyt koskemattomana.

Toisella tuotantokaudella raportin käsiinsä saanut osaston apulaisylilääkäri Krogshøj haluaa pitää todisteen visusti itsellään, sillä raportin avulla tämä voi sopivan paikan tullen kiristää Helmeriä asiassa kuin asiassa. Helmer saa kuitenkin lääketieteenopiskelija Moggen kautta tietää, että Krogshøj on päättänyt piilottaa todistusaineiston arkistoon. Väärään paikkaan laitettua asiakirjaa kun on arkistosta yhtä vaivalloista etsiä kuin neulaa heinäsuovasta. Todiste on Krogshøjn mukaan tylsyydestään tunnetun Steeleman-raportin välissä yhtä hyvässä tallessa kuin se olisi “ruotsalaisessa pankissa”! (Vertauskuva on samalla isku suoraan vasten Helmerin kasvoja: tämä kun jaksaa muistuttaa tanskalaisia kollegoitaan ruotsalaisten paremmuudesta asiassa kuin asiassa.)

Krogshøjn nerokas suunnitelma asiakirjan piilottamisesta menee lopulta mönkään. Asiakirjan tulee nimittäin löytäneeksi sairaalan hoitaja/lääkäri Rigmor, jonka kanssa Helmerillä on ollut kehkeillä työpaikkaromanssi. Rigmor päätyy arkistoon, sillä hän yrittää löytää unettomuusongelmaansa apua jostakin mahdottoman unettavasta luettavasta – Steelman-raportista. Raporttia lukiessaan hän tulee löytäneeksi Krogshøjn piilottaman anestesialääkärin raportin, joka osoittautuukin oivaksi keinoksi kiristää Helmer hänen kanssaan avioliiton satamaan. Krogshøjn virheestä viisastuneena Rigmor ei enää päätäkään tallettaa asiakirjaa arkistoon, joka on kuin ruotsalainen pankki, vaan hän toimittaa asiakirjan aitoon ruotsalaiseen pankkiin. Tämän kuultuaan Helmer ei voi muuta kuin luovuttaa ja avioitua Rigmorin kanssa – peli on menetetty.

Mutta mitä tästä opimme? Tapahtumien opetuksena voinemme pitää, että arkisto ei ole pankin veroinen piilopaikka: jopa kaikista tylsimmille ja sisällöltään vähäpätöisimmille asiakirjoille voi löytyä käyttöä. Kaikki asiakirjat ovat arvokkaita, kysymys on ainoastaan käyttäjän näkökulmasta ja intresseistä!

vlcsnap-2016-12-22-20h14m07s591

Toisen tuotantokauden toiseksi viimeisessä jaksossa nähdään loistava takaa-ajokohtaus, joka sijoittuu – yllätys, yllätys – arkistoon. Helmer, joka on joutunut pyörätuoliin loukattuaan itsensä, rullaa tuolillaan arkistoon napatakseen raportin. Krogshøj kulkee sattumalta avonaisen arkisto-oven kohdalle ja päättää tarkistaa, mitä arkistossa tapahtuu. Nähdessään pyörätuoli-Helmerin epäilyttävä asiakirja suussaan tämä ryntää kohti ruotsalaislääkäriä. Ennen kuin Krogshøj ehtii napata Helmerin paiskaa Mogge paniikissa arkiston oven kiinni ja samalla arkiston liiketunnistukseen perustuva hälytysjärjestelmä (tuttu jo 1. tuotantokaudelta) aktivoituu. Tämä pakottaa sekä Helmerin että Krogshøjn jähmettymään niille sijoilleen. Krogshøj äkkää liiketunnistimen olevan ikivanha ja mahdollistavan hyvin pienen ja rauhallisen liikkeen ilman, että hälytysjärjestelmä laukeaa. Näin hän alkaa hyvin hitaasti mutta varmasti lähestyä Helmeriä. Tanskalaisen harmiksi myös ruotsalainen tajuaa jutun juonen ja alkaa itse hivuttautua hiljalleen kohti arkiston takaovea.

Seuraa takaa-ajokohtaus, joka hätyyttelee televisiohistorian ennätystenkirjoja kahdellakin tavalla: Se saattaa ensinnäkin olla ainoa takaa-ajokohtaus, joka sijoittuu arkistoon. Toisekseen, se saattaa olla kaikkien aikojen hidastempoisin takaa-ajo molempien osapuolten hivuttautuessa todella varovasti sipsuttaen eteenpäin. Kohtauksen kruunaa nopeatempoinen takaa-ajomusiikki. Kannattaa katsoa:

Linkki YouTubeen (vain alkuperäiskielellä, ikävä kyllä)

 

Lähteet:

Valtakunta, toinen tuotantokausi (Riget, 1997). O: Lars Von Trier. Tanska.

Mainokset

02 / Paradoksaalinen arkisto

Tiedätkö, miltä näyttää Salomonin solmu? Oletko yrittänyt koskaan ratkoa Zenonin paradokseja? Entä onko lauseessa “tämä lause on epätosi” oikeastaan mitään logiikkaa? Mikäli paradoksit ja erilaiset antinomiat kiehtovat, kannattaa lukaista Leena Krohnin romaani Umbra. Silmäys Paradoksien arkistoon.

Vuonna 1990 julkaistu romaani kertoo Umbra-nimisestä lääkäristä. Kertojan mukaan Umbra viettää perjantai-iltapäivät Uupuvain Avussa, sosiaaliministeriön ylläpitämässä keskuksessa, jossa hän pitää vastaanottoa auttaen kaikkein huono-osaisimpia potilaita. Vastaanotolle on mahdollista tulla varaamatta aikaa tai paljastamatta omaa henkilöllisyyttään. Tiistaisin Umbra taas työskentelee KVTK:ssa eli Kielteisen vuorovaikutuksen tutkimuskeskuksessa, jota kutsutaan “Klinikaksi”. Toisin kuin Uupuvain Avussa, Klinikalla Umbran vastaanotolle joutuneet potilaat ovat pääasiassa väkivaltarikollisia ja rikoksenuusijoita. Asetelma on jossain määrin paradoksaalinen: alkuviikosta lääkäri ottaa vastaan Klinikalla erilaisia lainrikkojia ja öykkäreitä, kun taas loppuviikosta hän yrittää hoitaa Uupuvain avussa niitä potilaita, jotka ovat joutuneet edellä mainittujen lainrikkojien ja öykkäreiden uhreiksi.

Krohnin romaanin pohjalta on tehty myös Maria Ruotsalan ohjaama scifi-elokuva Apeiron (2013). Elokuva perustuu hatarasti romaanin henkilöhahmoihin ja potilastapauksiin muodostaen kuitenkin oman kokonaisuutensa. Itse pidin elokuvaa jokseenkin raskaana katsottavana: romaanin episodimaisuus ja pirstaleisuus on viety elokuvaversiossa äärimmäisyyksiin. Vaikka Apeiron saattaa joitakin marginaalielokuvien tai suomalaisen scifin ystäviä kiinnostaa, suosittelisin silti Krohnin Umbraan tarttumista elokuvan katsomisen sijaan.

vlcsnap-2017-03-05-20h42m50s620.png

Sampo Sarkola ja Irina Björklund näyttelevät pääosaa Leena Krohnin romaaniin pohjautuvassa elokuvassa Apeiron (2013).

Krohnin teoksessa Umbra harrastaa paradokseja, ja vuosien myötä kaikki hänen vapaa-aikansa tuntuu kuluvan yhä tiiviimmin tämän harrastuksen parissa. Kertojan mukaan Umbra kokoaa Paradoksien arkistoa: hänen tavoitteenaan on kirjoittaa kokoamistaan paradokseista valtava antologia, johon hän liittää kaikki löytämänsä paradoksit. Ongelmaksi koituu vain se, että uusia paradokseja ilmestyy koko ajan lisää, ja Umbran arkisto paisuu paisumistaan. Luvussa “Paradoksien arkisto” kertoja kuvaa Umbran harrastusta seuraavasti:

“Elämä oli päättymätön kuin Salomon solmu. Se minotaurus, joka asui labyrintin sydämessä, oli paradoksi, sovittamaton ristiriita. Ja tajuttuaan sen Umbra oli aikoinaan ryhtynyt kokoamaan Paradoksien arkistoa, suurta kokoomateosta. Umbran tarkoituksena oli liittää yhdeksi kokonaisuudeksi erilajiset paradoksit: loogiset, matemaattiset, filosofiset, visuaaliset, auditiiviset, fysikaaliset, maantieteelliset, kosmologiset… Alaotsikoksi hän suunnitteli: Antinomiat eilen ja tänään. Niiden etiikka, metafysiikka ja morfologia.” (Umbra, s. 35)

Romaanin riveillä ja rivien välissä juoksee niin paljon paradokseja, että lukiessa teosta joudun kerta toisensa jälkeen pysähtymään ja kaivamaan Wikipedia-sivut esiin. Nuoliparadoksi, valehtelijan paradoksi, Kantin antinomiat… jopa Umbran tuttavat ovat innostuneet auttamaan häntä arkiston kasvattamisessa lähettämällä tälle matkoilta löytämiään paradokseja: “Tuossa oli postikortti, jossa kaarelle taipunut vasara löi naulaa omaan varteensa. Tuossa lappunen, jossa luki: Please ignore this notice.” (Umbra, s. 36)

Umbraa kiusaa ajatus äärettömyydestä. Tarinan alussa Umbran vastaanotolle tuodaan nainen, joka on vääntänyt ruumiinsa ympyrän muotoon. Pian potilas muuttaa asentoaan ja vääntää itsensä kahdeksikon muotoon. Niin, vai onko tämä kahdeksikko? Vaakatasoon asetettuna potilas muodostaa ruumiillaan äärettömyyden symbolin, joka tuntuu vaivaavan päähenkilöä suunnattomasti. Umbra yrittää kaikin keinoin saada potilaansa vaihtamaan asentoa – mutta turhaan. Potilas  Kiinnostus äärettömyyden ajatukseen pohjautuu päähenkilön lapsuuteen. Lapsena Umbra tajusi ensimmäisen kerran äärettömyyden ajatuksen katsoessaan Droste-kaakaopurkkia, jossa nunna pitää tarjottimella kädessään kaakaopurkkia ja kahvikuppia. Tarjottimen kaakaopaketissa ja kupissa on puolestaan kuva nunnasta, joka pitää tarjottimella kädessään kaakaopakettia ja kahvikuppia. Tästä muodostuu ääretön nunnien ja kaakaopurkkien jatkumo, joka sai pienen Umbran pään pyörälle.

Umbran kerrotaan organisoivan paradoksien arkistoa – mutta onko kyse oikeastaan arkistosta? Tarkemmin pohdittuna keruutyön tuloksena syntynyt asiakirjallinen kokonaisuus on luonteeltaan pikemminkin kokoelma (Lybeck et al, 2006). Toisin kuin kokoelma, arkiston tulisi olla tietyn arkistonmuodostajan (esim. vastaanottokeskuksen) toiminnasta kertyvä asiakirjojen kokonaisuus. Keräilytyötä tekevä Umbra ei ole itse keräämänsä kokonaisuuden arkistonmuodostaja, sillä hän liittää “arkistoonsa” asiakirjoja sieltä-täältä. Jopa hänen ystävänsä auttavat häntä paradoksien keräämisessä. Koska kokonaisuutta yhdistää pikemminkin yhteinen ominaisuus tai teema, kyse on ilman muuta kokoelmasta.

Vaikuttaisiko Krohnin teos lukijan korvaan yhtä kutkuttavalta, jos se olisi nimeltään ”Silmäys paradoksien kokoelmaan”? Kenties juuri arkisto-sanaan liittyy jotakin arvoituksellista, salaperäistä, joka saa lukijan tarttumaan teokseen…

 

Lähteet:

Krohn, L. 1990: Umbra. Silmäys paradoksien arkistoon. Porvoo: WSOY.

Lybeck , J. et al. 2006: Arkistot. Yhteiskunnan toimiva muisti. Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen oppikirja. Arkistolaitoksen toimituksia 2. Helsinki: Arkistolaitos.

Ruotsala, M. (ohjaus) 2013: Apeiron. Suomi. 90 min.

Wikipedia. Droste. https://en.wikipedia.org/wiki/Droste#/media/File:Droste.jpg