02 / Smilla-neidin käsitys arkistoista

Kaikki alkaa, kun Kööpenhaminassa 6-vuotias Esajas-poika putoaa kerrostalon katolta. Esajaksen naapuri, neiti Smilla Jaspersen, näkee katolla pojan jäljet lumessa ja lähtee selvittämään tapausta. Poliisi tutkii kuolemaa onnettomuutena, mutta Smillalla on omat epäilynsä. Pojan jättämät jäljet lumessa kertovat grönlantilaissyntyiselle Smillalle, ettei kyseessä ollut puhdas onnettomuus, sillä hänellä on ”lumen taju”.

cof

Lumen taju (Frøken Smillas fornemmelse for sne, 1992) on tanskalaisen Peter Høegin läpimurtoteos. Romaanissa päähenkilö Smilla Jaspersen yrittää sinnikkäästi selvittää Esajaksen kohtaloa erinäisten johtolankojen avulla. Smilla saa Esajaksen äidin säilyttämistä asiakirjoista vihjeen, joka johdattaa hänet Tanskan Kryoliitti -nimisen yrityksen arkistoon etsimään tietoja tutkimusmatkoista Gela Altaan.

Puutteita arkistonhoidossa

Smilla ei kaihda keinoja päästäkseen Tanskan Kryoliitin arkistoon tutkimaan aineistoja. Hän onnistuu puhumaan firman entisen kirjanpitopäällikön, Elsa Lümbingin, puolelleen ja saa tältä avaimet Kryoliitin arkistotiloihin. Etumaisessa arkistossa säilytetään kirjanpitoa ja kirjeenvaihtoa, sen takana olevassa arkistoholvissa tutkimusmatkojen raportteja.

Asiakirjahallinnan ammattilainen voi teosta lukiessaan havaita Tanskan Kryoliitin arkistosta joitakin huolestuttavia epäkohtia. Ensinnäkin, arkistotilassa näyttäisi olevan suuret ikkunat, jotka päähenkilö peittää muovisäkein voidakseen sytyttää valot ulkopuolisten huomaamatta. Hatarat puuhyllyt, joihin aineisto on ahdettu, notkuvat painonsa alla.

Lista puutteista jatkuu:

”Arkistossa tulee vallita armoton järjestys. Arkistoissa kiteytyy ihmisen toive hallita menneisyytensä. Jotta dynaamiset ja kiireiset nuoret ihmiset voisivat purjehtia sisään ja valita tietyn asian, tietyn näytelieriön ja purjehtia sitten takaisin ulos mukanaan nimenomaan tämä näyteviipale menneisyyttä.

Tässä arkistossa oli kuitenkin runsaasti toivomisen varaa. Hyllyjä ei ole otsikoitu. Arkistoidun materiaalin selkämyksissä ei ole numeroita, vuosilukuja eikä kirjaimia.” (Lumen taju, 100.)

Smilla joutuu lopulta luovuttamaan ja ottamaan yhteyden eläköityneeseen kirjanpitopäällikköön. ”Olen 35 vuotta pyytänyt aineiston selvittämistä ja systematisointia”, Elsa Lümbing valittelee, kun kuulee Smillan vaikeuksista löytää arkistosta etsimäänsä (Lumen taju, 101).

Läntisen valvontakoneiston synkkä siunaus

Vaikka erinäisistä rekistereistä, tutkimusraporteista ja viranomaisasiakirjoista on Smillalle Esajaksen surman selvitystyössä korvaamaton apu, on hänellä pohjimmiltaan kovin negatiivinen asenne tanskalaista byrokratiaa kohtaan. Smilla ei pidä siitä, että hän joutuu itse osaksi valvontakoneistoa:

”En pidä siitä, että minua valvotaan. Vihaan kellokortteja ja liukuvaa työaikaa. Olen allerginen yhteisrekistereille. Inhoan passintarkastuksia ja syntymätodistuksia. Yhtä inhottavia ovat oppivelvollisuus, ilmoitusvelvollisuus, huoltovelvollisuus, korvausvelvollisuus, salassapitovelvollisuus, koko tämä muodottomaksi paisunut lonkerosto valtiollisia valvontamekanismeja ja vaatimuksia, jotka käyvät kimppuun heti kun astun Tanskan maaperälle ja jotka hätistän mielestä joka päivä, mutta jotka voivat milloin tahansa sukeltaa eteen ruumiillistuneina vaikkapa juuri pieneksi mustaksi komentopuhelimeksi.

Minä vihaan niitä sitäkin enemmän, koska tiedän, että ne ovat myös eräänlainen synkkä siunaus ja että koko läntinen valvonta- ja arkistointi- ja luettelointimielettömyys on tarkoitettu myös auttamaan.” (Lumen taju, 363.)

Kylmän ja karun Grönlannin luonnon keskellä kasvanut Smilla osaa katsoa länsimaista dokumentointiperinnettä ja byrokratiaa ulkoapäin. Vapauteen tottuneelle maahanmuuttajalle arkistot ja viranomaisrekisterit näyttäytyvät kahleena, vaikka niiden pohjimmainen pyrkimys on ollut tuoda järjestystä ja oikeudenmukaisuutta yhteiskuntaan.

Smilla on tottunut selviytymään yksin. Vaikka päähenkilö kuinka inhoaa ja kammoksuukin länsimaista arkistointiperinnettä, hän joutuu kerta toisensa jälkeen turvautumaan erilaisiin rekistereihin ja viranomaisten asiakirjoihin selvittääkseen Esajaksen kuoleman todellisen syyn. Länsimaisen byrokratian ansiosta Smilla pääseekin lopulta totuuden jäljille ja löytää selityksiä Eliaksen kohtalolle.

 


Kiitos vinkistä Paula Laukkaselle.

 

Lähteet:

Høeg, Peter 2007: Lumen taju. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Helsinki: Tammi.

Mainokset