04 / Muodikkaat arkistot

Arkistoviittauksiin törmää joskus yllättävissä paikoissa. Yksi tällaisiin lukeutuva on vaatekauppa. Silloin tällöin saattaa tulla huomanneeksi arkistoviittauksia uusien ja käyttämättömien vaatekappaleiden markkinoinnissa. Vaatteiden mallin tai malliston nimessä saatetaan mainita arkisto jossakin muodossa, tai vaatteiden annetaan ymmärtää olevan ikään kuin arkistosarjaa, vaikka ne ovatkin uusia ja käyttämättömiä pukineita. Arkistoja ja historiaa hyödynnetään muodin parissa varmasti paljon, sillä muoti ilmiönä perustuu  vahvasti kertaamiseen ja vanhojen muotivirtausten uudelleen hyödyntämiseen. Tässä kirjoituksessa nostan esiin muutamia esimerkkejä.

Arkisto-sanan käyttö vaikuttaisi olevan yleistä erityisesti farkkuihin liittyvässä markkinoinnissa. Useammalla farkkuvalmistajalla on oma “arkistosarjansa” eli oma arkistomallistonsa. Arkistosarjoja tai arkistoviittauksia farkkumallien nimissä on ainakin Selectedillä, Pepe Jeansilla, Levi Strauss Co.:lla, Leellä ja Nudie Jeansilla.

selected_arkistofarkut

Arkistot ovat inspiroineet vaatesuunnittelijoita.

Arkistotematiikkaa hyödyntää tuotteidensa markkinoinnissa myös muiden muassa yhdysvaltalainen kenkävalmistaja Red Wing. Heidän uusi Williston-mallistonsa esitellään ammentavan “arkistollisesta inspiraatiosta”, 1920- ja 1930-luvuilla käytetyistä kengistä. Kengän historiallista taustaa on vielä ryyditetty 1920-luvulta peräisin olevalla valokuvalla, joka on heidän omasta arkistostaan.

Mitä arkisto-termin käytöllä sitten uusien vaatekappaleiden kohdalla oikein haetaan? Viittaus historiaan tässä kontekstissa on ainakin ilmeinen. Maarit Grahnin mukaan yrityksen tavoissa hyödyntää omaa historiaansa, kulttuuriperintöään, voidaan erottaa piirteitä sekä monumentaalisesta että antikvaarisesta historian käytöstä.

Monumentaalinen historian käyttö tekee tietynlaisia täsmänostoja yrityksen historiasta, kun taas antikvaarinen käyttö tähtää jatkuvuuden tunteen etsimiseen. Yritykset pyrkivät antamaan näitä molempia keinoja hyödyntäen historiansa avulla asiakkaille  itsestään kuvaa luotettavina ja ennen kaikkea jatkuvuuteen tähtäävinä ja historiaa kunnioittavina toimijoina.

Muodin osalta arkistoviittaukset pyrkinevät luomaan käyttäjälle kuvaa vanhojen, hyväksi havaittujen vaatemallien hyödyntämisestä. Vähintäänkin ne ovat tuomassa esiin valmistajayrityksen pitkää historiaa, ja valmistajat käyttävät sitä markkinointikeinonaan, laadun takeena. Jos yrityksellä ei pitkää historiaa ole, he haluavat luoda kuvaa jatkuvuudesta ja heidän positiostaan osana muodin historiaa.

Ainakin farkkuvalmistaja Levi Strauss Co.:lla (tai tutummin vain Levi’s) on oma arkistonhoitajansa. Videolla haastateltu arkistonhoitaja kertoo, että Levi’s -yrityksen historia on hyvinkin monipuolinen ja että historian saatossa kertyneeseen aineistoon kohdistuu yrityksessä monenlaisia pyyntöjä ja käyttötarpeita. Tämän myötä yritys on alkanut kerätä omaa arkistoaan, joka koostuu perinteisten asiakirjojen lisäksi tekstiileistä, joita on aikanaan vaatteissa käytetty. Mainonnan ja markkinoinnin lisäksi arkiston aineistoa hyödynnetään uusien vaatemallistojen suunnittelussa.

Levi’s-esimerkistä on löydettävissä sekä antikvaarista että monumentaalista käyttötapaa: yhtäältä tuodaan kuva jatkuvuudesta ja pitkästä tekemisen perinteestä, toisaalta nostoja vanhoista mallistoista.

Vaikuttaisi siis siltä, että farkkutuottajien parissa historiaa ja arkistoja hyödynnetään melko laajalti ja monipuolisesti niin mainonnassa, brändien ylläpidossa kun uuden suunnittelussa. Ollaanpa Hollannissa perustamassa  jopa farkkuarkistoa, joka sisältää 501 erilaista farkkumallia eri valmistajilta aikaväliltä ”1940-2040”. Arkiston tarkoituksena on esitellä farkkujen historiaa, niiden vaikutusta kulttuuriin ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Aineiston on tarkoitus olla kaikkien käytettävissä fyysisesti ja sähköisesti, inspiraatioksi tai tutkimus- ja referenssikäyttöön, niin valmistajille kuin käyttäjillekin. Lisätietoa löytyy lähdeluettelosta löytyvästä linkistä.

Se, onko yllä mainitun farkkuarkiston tapauksessa kyseessä oikeasti arkisto vai ennemminkin museo tai kokoelma, lienee sivuseikka. Arkistoilla vaikuttaisi joka tapauksessa olevan selkeä paikkansa muodin maailmassa.

 

Lähteet:

Grahn, Maarit 2014: ”Perheyhtiö ja paikallisuus. A. Ahlström Osakeyhtiön historian perintö Noormarkussa.” Annales Universitatis Turkuensis C 374 Turun yliopisto

Levi’s-työntekijöiden haastattelu  https://vimeo.com/164454106 (Arkistonhoitajan haastattelu alkaa videolla ajassa 1:27)

Artikkeli Hollantiin perustettavasta farkkuarkistosta https://sourcingjournal.com/denim/denim-brands/denim-city-launches-indigo-archive-in-amsterdam-97615/ .

 

01 / Herra Arkisto tiedon jättiläisenä

Tapahtuipa eräänä torstai-iltana niin, että blogisti joutui hieraisemaan silmiään. Televisio oli jäänyt auki, ja MTV3-kanavalta oli juuri alkamassa Jahti-niminen TV-visailu. Ohjelmassa parrasvaloihin ilmestyi ylättäen Herra Arkisto. Mutta kuka hän on ja mistä kanavalle saapui?

Televisio-ohjelma Jahdin ideana on, että keskenään tuntemattomat kilpailijat muodostavat joukkueen, joka yrittää päihittää yhden tietoviisaan, eli jahtaajan, ja voittaa tästä suorituksesta palkinnoksi rahaa. Ohjelman kulkua ja jahtaajia kuvataan MTV3:n sivuilla näin:

Jahtaaja huohottaa kilpailijoiden niskaan askel askeleelta – ja yrittää ylivoimaisilla tiedoillaan saada joukkueen kiinni. Tiedon jättiläiset eli jahtaajat ovat Herra Arkisto, Terävä ja Besserwisser.

Ohjelmaan on siis luotu kolme äärimmäistä tietämystä edustavaa hahmoa – ja yksi näistä on Herra Arkisto.

MTV3:n verkkosivujen mukaan Herra Arkisto on oululainen arkistonhoitaja Eero Ylitalo, joka harrastaa tietovisailuja ja jolta eivät nimet tai vuosiluvut unohdu. Tämän lisäksi hahmoon liitetään esittelytekstissä ominaisuuksia, joita ei välttämättä kovin usein arkistonhoitajiin populaarikulttuurissa yhdistetä:

Herra Arkisto on piikikäs, säälimätön ja karismaattinen. Katsojana et haluaisi tätä sarkastista tietäjää vastaasi.

Yhden jakson otannalla vaikuttaisi siltä, että Herra Arkistolla on laaja-alainen yleissivistys ja erityisen hyvin hallussa mm. historia, taidehistoria ja kirjallisuus. Suurin osa kysymyksistä vaikuttaa olevan hänelle turhankin helppoja, sillä vastaukset niihin tulevat nopeasti, kuin apteekin tai arkiston hyllyltä ikään. Pientä päänvaivaa sen sijaan näyttäisivät aiheuttavan 2000-luvun populaarimusiikkiin sekä alkoholikulttuuriin liittyvät teemat. Esimerkiksi kysymykseen ”minkä drinkin lyhenne on GT?” ei jahtaajalta ainakaan kovan aikapaineen alla löydy oikeaa vastausta.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, miten Herra Arkiston käy tulevissa jahdeissa.

Lähteet:

https://www.mtv.fi/viihde/televisio/artikkeli/jahti-nahdaan-syksylla-televisiossa-tassa-ovat-jahtaajat/6946402#gs.cz9ajTY

06 / Maagillisia arkistonhoitajia ja arkistoja fantasiakorttipelissä Magic: The Gathering

Elokuvissa, tv-sarjoissa ja kirjallisuudessa arkistojen ja arkistonhoitajien ilmeneminen on yllättävän yleistä. Mutta mikä onkaan tilanne peleissä, digitaalisissa tai analogisissa?  Pintaa joutuu raaputtamaan ehkä hieman syvemmin, mutta kyllä myös peleistä löytyy omat arkistoviittauksensa.  Yhtenä esimerkkinä nostettakoon esiin fantasiakorttipelien aatelisiin kuuluva Magic: The Gathering.

Magic: The Gathering -fantasiakorttipeli on oman genrensä pioneeri ja klassikko, jonka parista löytyy edelleen valtavasti pelaajia ympäri maailman. Kyseessä on keräilykorttipeli, jonka perusideana on simuloida kilpailutilanne kahden velhon välillä. Tämä kilpailutilanne luodaan korttipakoiksi kerätyin kortein, ja jokaisella kortilla on jokin tietty funktio. Korttityyppejä pelissä on lukuisia ja ne saattavat olla esimerkiksi resursseja, loitsuja tai erilaisia hahmoja. Nämä kaikki sisältävät erilaisia ominaisuuksia, joita pelaaja voi käyttää haluamallaan hetkellä. Pelaajat keräävät pelikorteista mieleisensä pakan ja pelaavat keskenään toisiansa vastaan nostaen vuorollaan omista pakoistaan kortteja. Pelin tavoitteena on päihittää toinen velho eli vastapuolen pelaaja.

Pelistä löytyy myös useampi viittaus arkistoihin ja arkistonhoitajiin. Annettakoon esimerkkinä pelikortti/-hahmo nimeltä The Archivist. Kortin pelimekaanisena kykynä on nostaa uusi kortti pakasta. Vaatisi syvempää ymmärrystä pelistä, että voisi suhteuttaa kortin toimivuus ja arvo suhteessa muihin mahdollisiin kortteihin. Kyvyn taustalla kuitenkin on idea siitä, että kyseinen toiminto ikään kuin kasvattaa pelaajan henkistä kapasiteettia – hänellä on enemmän tietoutta erilaisista loitsuista.

Kortista löytyvien tietojen perusteella kyseinen kortin hahmo, arkistonhoitaja, on ihmisvelho. Kyseistä arkistonhoitajaa kuvataan näin: ”Sit down and read. Educate yourself for the coming conflicts.” Joku voisi sanoa, että arkistojen syvin olemus on saatu tiivistettyä yllättävän hyvin kyseiseen kuvaukseen!

Hahmo kuvataan piirretyssä kuvituksessa fyysisesti melko heiveröisenä verrattuna moneen muuhun pelistä löytyvään monsteriin ja örkkiin, eli kyseisen arkistonhoitajan vahvuudet vaikuttaisivat olevan muualla kuin fyysisyydessä. Sen sijaan kortista löytyvän lainauksen mukaan arkistonhoitaja liitetään rauhallisuuteen, sivistämiseen ja valmistautumiseen.

Arkisto-aiheisia kortteja pelistä löytyy useampi. Erityisen mielenkiintoiselta vaikuttaa kortti Walking Archive, joka edustaa jonkinlaista arkistoaineistosta rakentunutta hirviötä:

Vaikka arkistoon ja arkistonhoitajiin löytyy pelistä viittauksia, ei näitä voine siltikään erityisen yleisinä vielä pitää. Erilaisia arkisto- tai arkistonhoitaja-kortteja pelistä löytyy 10-20, kun taas kortteja koko pelissä on yli 10 000 ja niitä tulee noin 600 lisää vuosittain.

Arkistonhoitajan pelihahmo tai arkistot yleisesti peleissä vaikuttaisivat siis olevan suhteellisen harvinainen ilmentymä. On mukavaa kuitenkin huomata, että arkistoa tai arkistonhoitajaakaan ei muistiorganisaatioiden edustajina olla pelintekijöiden puolelta täysin unohdettu silloin, kun pelihahmoja luodaan ja kehitetään. Liitetäänpä näihin vielä melko imartelevia ominaisuuksia kuten älykkyys ja tieto.

03 / Strippisarjakuvat, osa 3 – asiakirjojen hävitystä B. Virtasessa

Blogissamme jo aiemmin esitellyssä B. Virtanen -sarjakuvassa asiakirjoja hävitetään usein luovin menetelmin. Tässä koottuna muutama strippi, jotka pureutuvat asiakirjojen hävitykseen hieman erilaisista näkökulmista. Sekä perusteet hävittämiselle että hävittämistapa vaihtelevat:

B-Virtasen konttorikirja_s24

B-Virtasen konttorikirja_s50-51

B-Virtanen_Arkistot avautuvat_s22

 

 

Lähteet:

Heilä, I. (1997). B. Virtanen: Arkistot avautuvat. Arktinen banaani.

Heilä, I. (2007). B. Virtasen konttorikirja. Arktinen banaani.

 

00 / Tarkkailua ja asiakirjahallintaa kylmän sodan aikana – Muiden elämä (Das Leben der Anderen, 2006)

Kylmän sodan aikaan sattui ja tapahtui, kun eri maiden tiedustelupalvelut toteuttivat tehtäväänsä. Usein tämä tehtävä  käytännössä tarkoitti muiden maiden ja valtion omien kansalaisten vakoilua. Suomalaiset saattoivat saada kylmän sodan aikaan tuntumaa salakuunteluun Tallinnasta, jossa toimi länsimaisia turisteja varten rakennettu Viru-hotelli. Hotellin tarkoitus oli yhtäältä kerätä länsimaista valuuttaa, toisaalta vakoilla länsimaalaisia vieraita. Paikallisen kaskun mukaan hotelli rakennettiin aikanaan uudenlaisesta innovaatiosta,mikrofonibetonista”: se sisälsi 50% betonia ja 50% mikrofoneja.

Hotellissa oli (ja on edelleen) 23 kerrosta, mutta Neuvostoliiton aikaan virallisesti hotellin ylintä 23. kerrosta ei ollut ollut olemassa. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n agenttien tarkkailuhuone, jossa hotellin asiakkaita vakoiltiin mikrofonien ja kameroiden avulla. Ylin kerros on sittemmin muutettu KGB:n tarkkailusta kertovaksi museoksi. Huoneen oveen on nykyään kiinnitetty museovieraille suunnattu kyltti, jossa lukee: Siin ei ole midagi (suom. Täällä ei ole mitään).

Siin ei ole midagi

Osattiin sitä muuallakin. KGB oli vakoilu- ja tarkkailumetodeiltaan monin tavoin yhteneväinen itä-Saksan eli DDR:n 1970- ja 1980-lukujen valtiollisen tiedustelupalvelu Stasin kanssa. Florian Henckel von Donnersmarckin ohjaamassa elokuvassa Muiden elämä (Das Leben der Anderen, 2006) kuvataan osuvasti tätä ajanjaksoa itä-saksalaisten elämässä 1980-luvulla. Elokuvassa seurataan sekä näytelmäkirjailija Georg Dreymanin ja tämän tyttöystävän Christa-Maria Sielandin elämää Stasin tarkkailun alaisena että kyseisen pariskunnan tarkkailusta vastaavaa Stasi-upseeria Gerd Wiesleriä.

Huom! Tässä kohtaa lienee paikallaan ilmoittaa, että jos haluaisit vielä joskus katsoa tämän elokuvan ilman, että tiedät ennalta loppuratkaisun, niin tämän kirjoituksen lukeminen kannattaa lopettaa viimeistään nyt.

Tarkkailun ja tiedonkeruun rinnalla olennaiseen osaan elokuvan lopussa nousee myös arkisto, jossa kansalaisista urkittuja tietoja säilytetään. Arkistoaineiston aktiivivaiheessa aineiston luonnissa kunnostautuvat Stasin agentit, eli valtiota palvelevat virkamiehet, joiden voidaan tulkita edustavan asemaltaan tietynlaista itä-saksalaisen yhteiskunnan eliittiä. He vastaavat valtiojohtoisen tarkkailun ja tiedonkeruun käytännön toteutuksesta. He myös dokumentoivat ja arkistoivat pedantisti kaiken tarkkailun tuottaman tiedon.

Elokuvassa Stasi-upseeri Gerd Wiesler on tällaisen virkamiehen perikuva. Wiesler on urallaan menestynyt ja arvostettu Stasi-upseeri: ei kovin ystävällinen tai sosiaalinen, mutta hyvin idealistinen ja työssään äärimmäisen tarkka ja aikaansaava. Tarinan alussa Wiesler määrätään vakoilemaan menestyvää ja kansainvälisesti tunnettua näytelmäkirjailijaa, Georg Dreymania. Tarkkailu aloitetaan siitä huolimatta, että Dreyman on vaikuttanut suhtautuvan myönteisesti DDR:n valtiojohtoon. Kun Wieslerin johtama Stasi-agenttiryhmä asentaa mikrofonit kirjailijan asuntoon, tämän yksityisyys katoaa ja kaikkea, mitä talon sisällä tapahtuu, voidaan kuunnella. Näin seuranta koskettaa myös kirjailijan läheisiä ihmisiä, kuten Dreymanin kollegoita ja hänen tyttöystäväänsä, Crista-Maria Sielandia.

Tarinan edetessä Wiesler alkaa huomata, miten DDR:n virkamiehet  käyttävät järjestelmää omiin tarkoitusperiinsä. Hänen ideologiaansa alkaa tulla säröjä. Wieslerille muun muassa selviää, että näytelmäkirjailijan tarkkailua ei ole aloitettu valtion etua vaan kulttuuriministeri Bruno Hempfin henkilökohtaista etua varten. Hempf on nimittäin kiinnostunut Dreymanin tyttöystävästä, Crista-Maria Sielandista.

Jos Wieslerin usko vallalla olevaan ideologiaan alkaa horjua, niin myös Dreymanin. Kirjailija huomaa valtion tekevän joidenkin hänen kollegoidensa työnteosta mahdotonta laittamalla heidät valtiolliseen pannaan. Hänen ystävänsä, teatteriohjaaja Albert Jerska, on yksi pannaan joutuneista ja lohduttomana tilanteestaan päätyy lopulta tekemään itsemurhan. Jerskan kuoleman jälkeen Dreyman päättää kirjoittaa salassa artikkelin, jonka hän yrittää saada julkaistuksi länsi-saksalaisessa Der Spiegel -sanomalehdessä. Artikkelissa Dreyman haluaa tuoda esiin DDR:n suuret itsemurhamäärät ja valtiojohdon välinpitämättömän suhtautumisen näihin lukuihin.

Lopulta Wiesler alkaa kokea myötätuntoa tarkkailemiaan henkilöitä kohtaan ja jättää raskauttaviakin asioita raportoimatta. Näin hän tulee pelastaneeksi Dreymanin valtionpetossyytteiltä, eikä tämä jää kiinni valtionvastaisista teoistaan.  Tämän seurauksena Dreymanillekaan ei missään vaiheessa vakoulun aikana paljastu, että Stasi on tarkkaillut häntä.

Tarinan lopussa siirrytään 1990-luvun alkuun ja DDR:n hajoamisen jälkeiseena aikaan. Dreyman kuulee DDR:n entiseltä kulttuuriministeri Bruno Hempfiltä, että hän on monen muun kulttuurivaikuttajan tavoin joutunut tarkkailun kohteeksi 1980-luvulla. Dreyman pääsee Stasilta säilyneen arkiston kautta käsiksi tietoihin, jotka hänestä on tallennettu. Tietoja läpikäydessään Dreyman huomaa, että häntä varjostanut Stasi-upseeri on jättänyt paljon olennaisia ja Dreymanin toimista kertovia raskauttavia todisteita raportoimatta ja näin pelastanut hänet vankilalta tai vielä pahemmalta. Dreyman on siis harvinaislaatuisessa tilanteessa: hän pääsee vertailemaan sitä, mitä todella omien kokemustensa pohjalta tapahtui, ja sitä, mitkä tapahtuneista asioista ovat päätyneet arkiston virallisiin asiakirjoihin.

Elokuva kuvaa Itä-Saksan todellisuutta, jossa valtion harjoittama byrokraattisuus ja yksilön oikeuksien polkeminen ovat olleet takuu siitä, että kaikesta (virallisesta) löytyy anonymisoimaton tieto. Toisaalta, kuten elokuvastakin käy ilmi, kannattaa tiedustelupalveluiden arkistoaineistojen kattavuuteen ja laatuun suhtautua kriittisesti, sillä raportit saattavat olla puutteellisia. Todellisuudessa peukaloitujen raporttien lisäksi useat tiedonantajat ovat saattaneet liioitella tai suoranaisesti valehdella Stasin haastattelujen aikana (Skultans 2010).

Stasi ehti hävittää osan arkistoaineistostaan (Adams 2010), mutta toisin kuin monesta muusta historian saatossa luhistuneesta tiedustelupalvelusta, Stasin arkisto-aineistosta on säilynyt suuri osa, ja se on myös kansalaisten ulottuvilla. Samalla alun perin kyseenalaisiin tarkoitusperiin kerätty arkistoaineisto toimii todisteena valtion tasolla suoritetuista toimista ja yksityisyydensuojaan kohdistuneista loukkauksista. Kukaties arkistoaineisto tarjoaa joillekin myös lohdullista tietoa, kuten elokuvassa näytelmäkirjailija Dreymanille.

Lähteet:

Adams, J. (2000): ”Probing the East German State Security Archives”. International Journal of Intelligence and CounterIntelligence, 13 21-34, 2000.
Skultans, V. (2001): ”Arguing with the KGB Archives. Archival and Narrative Memory in post-Soviet Latvia”. Ethnos Journal of Antropology, vol 66 2001.
Muiden elämä (Das Leben der Anderen, 2006). O: Florian Henckel von Donnersmark. Saksa.

03 / Strippisarjakuvat, osa 2: Ulkoista arkistoaineiston säilytyspalvelua ja tehokasta seulontaa à la Pentti Perusinsinööri (Dilbert)

Julkaisimme aiemmin blogissamme postauksen arkisto- ja asiakirjahallintomaailmaan sijoittuvista strippisarjakuvista ja uumoilimme, että teema saattaa saada myös jatkoa myöhemmin. Näin kävi, sillä tässä teeman toinen osa.

Jo edellisessä postauksessa esitelty Scott Adamsin sarjakuva Pentti Perusinsinööri, alkup. nimeltään Dilbert, on tällä kertaa strippejä yhdistävä tekijä. Yhdysvaltalaisen tietotekniikkayrityksen arkea kuvataan neljän eri stripin voimin.  Sarjakuvissa tuodaan ilmi muun muassa ulkoisen arkistopalvelun käyttöä sekä asiakirjojen säilytyspolitiikan määrittelyä ja sen käytännön toteutusta.

  1. Yhdysvalloissa yleisesti käytössä oleva ja jo Suomeenkin levinnyt ulkoinen arkistoaineiston säilytyspalvelu saattaa joskus aiheuttaa epäilyksiä:

Dilbert1

2. Yritysympäristössä asiakirjojen säilytyspolitiikan määrittely ei aina saa aikaan erityistä innostusta:

Dilbert2

3. Säilytyspolitiikka ja käytännön toteutus:

Dilbert3

4. Käytännön dokumentinhallintakin vaatii joskus tulkintaa:

Dilbert4

 

Lähteet:

Adam, S. Dilbert (suom. Pentti Perusinsinööri). www.dilbert.com 

03 / Strippisarjakuvat, osa 1: Asiakirjojen tallentamista paperittomassa toimistossa

Arkistot, asiakirjat ja näiden parissa työskentelevät ihmiset ilmaantuvat silloin tällöin myös muutamasta kuvasta koostuviin strippisarjakuviin. Strippisarjakuvat, tai stripit, ovat yleensä luonteeltaan nopeasti silmäiltäviä ja helposti seurattavia ja liittyvät yleensä johonkin yksittäiseen huomioon, vitsiin tai tilanteeseen. Toki esimerkiksi sanomalehdissä julkaistavissa strippisarjakuvissa on mukana myös jatkuvien tarinoiden strippejä, mutta nekin yleensä julkaistaan 3-4 sarjakuvaruutua kerrallaan.

Strippisarjakuvat pyrkivät usein hauskuuttamaan lukijaansa, ja näin on myös arkisto- tai asiakirjahallinta-aiheisten strippien kohdalla. Tavanomaisesti strippien huumori revitään stereotypioista ja kärjistyksistä. Suoranaisesti arkistoista tai arkistoammattilaisista kertovia sarjakuvia ei ole tullut vastaamme*, mutta viittauksia löytyy kyllä. Erityisesti toimistoihin sijoittuvissa strippisarjakuvissa arkisto- tai asiakirjahallintoviittaus on jopa yleinen.

Strippisarjakuviin liittyviä postauksia blogissamme tulee todennäköisesti olemaan useita, tässä niistä ensimmäinen. Tämän postauksen stripit liittyvät ennen kaikkea asiakirjojen aktiivivaiheeseen ja toimistoympäristöön. Valokeilaan pääsevät Scott Adamsin luoma Dilbert / Pertti Perusinsinööri, Ilkka Häilän B. Virtanen ja Pertti Jarlan Fingerpori.

Dilbertissä seurataan tietotekniikkayrityksessä työskentelevää insinööriä. Suomessa sarjakuvaa on julkaistu myös nimellä Pertti Perusinsinööri. Syynissä on ennen kaikkea toimistoympäristö työntekijöineen. Käsittelyyn pääsevät (tai joutuvat) muun muassa esimiestyö, yritysten byrokratia ja erilaiset työntekijätyypit. Arkistot ja asiakirjahallinto eivät varsinaisesti ole sarjakuvan keskiössä, mutta viittauksia niihin löytyy säännöllisesti. Tällä kertaa esiin nostettavassa stripissä kipuillaan paperillisen ja paperittoman toimiston välimaastossa. Asiakirja lähetetään sähköisesti, mutta varmuuden ja mukavuuden vuoksi myös faksilla ja postitse:

dilbert_skannaus

Toinen tämän blogipostauksen toimistomaailmaan sijoittuvista sarjakuvista on kotimainen, Ilkka Häilän luoma B. Virtanen. Päähenkilönä esiintyy ylityöllistetty ja sekä työyhteisössään että kotioloissaan alistettu toimistotyöntekijä. Arkistoihin ja asiakirjahallintoon liittyviä viittauksia esiintyy silloin tällöin. On myös syytä ottaa huomioon tässä postauksessa esiintyvien sarjakuvastrippien (sekä B. Virtanen että aiemmin esitelty Dilbert) ilmestymisajankohta: stripit ovat nähneet päivänvalon 1990-luvun lopulla tai 2000-luvun alkupuolella, jolloin toimistotodellisuus oli ainakin teoriassa kovin erilainen. Toisaalta yhtäläisyyksiä on yllättävänkin helppo nähdä nykyiseen “sähköiseen” todellisuuteen. Seuraavassa stripissä työntekijää muistutetaan välillä tallentamaan työnsä, joskin ohjeistajalla ja ohjeistetulla taitaa olla erilainen tulkinta tallentamisesta:

b-virtanen_tyopaikkaromansseja11_s48

B. Virtasessa aikanaan työmäärää kuvattiin ennen kaikkea paperimäärällä: mitä suurempi pino A4-arkkeja, sitä enemmän töitä.

b-virtanen_arkistot-avautuvat_s71

Pertti Jarlan tekemä Fingerpori poikkeaa monesta muusta strippisarjakuvasta siinä mielessä, että se perustuu lähes aina kielelliseen leikittelyyn homonyymeineen kaikkineen. Myös asiakirjahallintaan liittyvissä Fingerpori-stripeissä keskitytään ennen kaikkea alamme sanastoon ja termien erilaisiin tulkintoihin. Paperiton toimistokin saa uudenlaisen iteraation Fingerporin maailmassa:

fingerpori_paperiton

Sarjakuvat paperittomista toimistoista sekä sähköisen ja paperisen asiakirjan välisistä kipuiluista ovat edelleen yllättävän ajankohtaisia. Vaikuttaisi siltä, että useassa toimistossa paperittomuus vaikuttaa edelleen olevan, juhlapuheista huolimatta, melko kaukaista todellisuutta.

Pekka Henttonen kertoo Asiakirjahallinnan reunamerkintöjä -blogissaan (linkki1 ja linkki2) kaipaavansa asiakirjahallinnan alalle omaa ammattihuumoria ja -kaskuja. Kokonaisen ammattihuumoriperinteen kasvattaminen lienee vuosikausien mittainen projekti, mutta ehkä fingerporimaisessa kielellisessä leikittelyssä voisi olla potentiaalia synnyttää toivottua ammattikunnan sisäistä huumoria?


* Ellei sitten lasketa mukaan James Lappinin sarjakuvia, joita hän tekee asiakirjahallinta-aiheiseen blogiinsa ja laatimiinsa esityksiin. Tämän blogin näkökulmasta Lappinin sarjakuvat jäävät käsittelemättä, vaikka eittämättä laadukkaita ovatkin ja ansaitsevat huomiota.

Lähteet:

Adam, S. Dilbert (suom. Pertti Perusinsinööri), https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/d1/a8/d9/d1a8d93969f07f459dbe3dbb0e339e31.jpg (käytetty 17.1.2017)
Henttonen, P. Asiakirjahallinnan reunamerkintöjä -blogi, https://reunamerkintoja.wordpress.com/  käytetty 17.1.2017
Heilä, I. (1997). B. Virtanen: Arkistot avautuvat. Arktinen banaani.
Heilä, I. (2005). B. Virtanen: Työpaikkaromansseja. Arktinen banaani.
Jarla, P. Fingerpori, https://crop.kaleva.fi/Wl7AIAt5qD5Bj85QKxbmQYg27hs=/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/cartoons/54c00676132247f096f2594ea9b4a408.jpg (käytetty 17.1.2017)
Lappin, J. https://thinkingrecords.co.uk/ käytetty 17.1.2017

03 / Amerikkalaista arkistotyön loistoa

Populaarikulttuurin kentässä sarjakuva on sellainen sopukka, josta löytyy yllättävän paljon viitteitä arkiston ja asiakirjahallinnan osa-alueisiin. American Splendor on sarjakuva, jonka voi huoletta lukea samaan kategoriaan. Kyseessä on yhdysvaltalaisen Harvey Pekarin käsikirjoittama omaelämäkerrallinen sarjakuva. Päähenkilönä esiintyy sairaalan arkistossa työskentelevä Harvey Pekar -niminen hahmo.

fullsizerender

Sarjakuva ilmestyi epäsäännöllisesti vuosien 1976 ja 2008 välillä. Vuonna 2003 julkaistiin Pekarista ja hänen sarjakuvistaan kertova elokuva American Spendor, ja seuraavana vuonna ilmestyi Pekarin elokuvavuodesta kertova sarjakuvakirja Our movie year. Voinee sanoa, että elokuvaversiossa on pysytty alkuperäiselle hahmolle uskollisena paitsi roolituksen (pääosaa esittää Paul Giamatti) myös käsikirjoituksen osalta: Harvey Pekar oli mukana käsikirjoitustyössä ja  myös esiintyy itse elokuvassa. Tässä postauksessa käsitellään American Splendoria kokonaisuutena, joka sisältää sekä sarjakuvat että elokuvan.

Sisällöltään American Splendor poikkeaa huomattavasti suuresta osasta yhdysvaltalaista sarjakuvagenreä. Yhtenä erityispiirteenä mainittakoon, että Pekar ei ole kuvittanut sarjakuvia itse, vaan kuvittamisesta vastaavat lukuisat eri sarjakuvataiteilijat. Tämän lisäksi American Splendor edustaa 1970-luvulla Yhdysvalloissa syntynyttä ja sisällöltään sinänsä hyvin kirjavaa Alternative comix -liikettä, jonka tarkoituksena oli toimia vastavoimana sekä muotonsa että sisältönsä puolesta tuolloin hegemonia-asemassa vaikuttaneille ja edelleen hyvin suosituille supersankarisarjakuville (Hatfield 2005). Vastakohta supersankarisarjakuville American Splendor toden totta on: se ei sisällä perinteisiä supersankareita tai yliluonnollisia olentoja, vaan pikemminkin päinvastoin. Sarjakuva perustuu Harvey Pekarin omaan elämään ja siinä seurataan Harvey Pekar -nimisen hahmon arkea. Pekarin hahmo on äärimmäisen kyyninen ja kuivakkaa huumoria viljelevä mies, joka ei ole sosiaalisissa tilanteissa omimmillaan. Työkseen tämä toimii sairaalan arkistovirkailijana (file clerk). Sarjakuva käsittelee sisällöllisesti muun muassa työpaikkaan, työyhteisöön, parisuhteeseen, terveyteen ja erilaisiin projekteihin liittyviä arjen havaintoja.

harvey_as_54

Arkistot ja arkistoihmiset ovat American Splendorissa päähahmon ammatin myötä usein esillä. Vaikka nämä eivät sarjakuvan tarinan dialogissa esiintyisi, saattaa silti tapahtumaympäristönä olla arkisto. Kuva, joka arkistotyöstä itsessään luodaan, ei ole järin ruusuinen. Pekarin hahmo viittaa useaan otteeseen sarjakuvissa ja elokuvassa työhönsä ennen kaikkea sitä vähätellen. Hahmo ja hänen työkaverinsa kuvailevat sarjakuvassa työpaikkaansa muun muassa sellaiseksi, johon (vapaasti suomentaen) palkataan ainoastaan täysin sekaisin olevia tai muuten haasteellisia ihmisiä, jotka eivät kykene mihinkään oikeisiin töihin.

harvey_as_154_2

harvey_as_154_1harvey_as_joku1

Jos kyseisiltä hahmoilta kysytään, on arkistotyö sellaista, josta selviytyisi kuka tahansa koululainen. Kunnianhimottomuutta ja etenemismahdollisuuksien vähyyttä kyseinen työpaikka hohkaa Harvey Pekarin hahmon todetessa, ettei hän ole saanut ylennystä koko työssäolonsa, 31 vuoden, aikana.

Työ masentaa ja siitä on aktiivinen pyrkimys pois varsinkin silloin, kun elokuva-projektit tulevat sarjakuvissa ajankohtaisiksi. Toisaalta työ kuvataan välillä hyvin rankaksi ja aikaavieväksi: jos töitä ei tee, ei niitä tee kukaan muukaan, ja rästityöt saattavat kerääntyä valtaviksi.

harvey_as_57

Ylitsevuotavasta negatiivisuudesta huolimatta työssäkäyntiä kuvataan myös positiivisesti, mutta pienten mutkien kautta. Esimerkiksi eräässä tarinassa Harveyn hahmo pohtii elämää ja työtä yleisesti. Hahmo toteaa, että loppujen lopuksi hän olisi mieluummin liikaa töissä kuin liian pitkään vapaalla omien (masentavien) ajatustensa seurassa. Työn sisällöstä löytyy lopulta jotain positiivista, sillä arkistovirkailijan tehtäviin kuuluvien “ärsyttävien askareiden” saaminen valmiiksi tuottaa Pekarille mielihyvää:

harvey_as_91

Voinee sanoa, että vaikka American Splendorin pääosassa on arkistotyöntekijä, ei sarjakuva loppujen lopuksi kerro niinkään arkistoista ja arkistoihmisen työstä vaan Pekarin hahmosta itsestään ja sen erilaisista identiteeteistä. Kyseeseen tulee hyvinkin tavanomaiseksi ja vähään tyytyväksi kuvattu ihminen, joka onnistuu silti olemaan mielenkiintoinen ja hauska. Hahmo ei ole kovin positiivinen, vaan kantavia teemoja sarjakuvassa ovat yksinäisyys, kyynisyys, pessimistisyys ja musta huumori.

Toiseuden käsite antaa mahdollisuuden avata sarjakuvaa kahdella eri tasolla. Toiseudella tarkoitetaan tässä sosiaalista ja/tai kulttuurista identiteettiä, jonka myötä syntyy “me ja muut” -asetelma valtakulttuuriin nähden. Identiteetin ja sosiaalisen yhteenkuulumisen tunteen luomisessa erityisen olennaista on jaottelu samanlaiseen ja erilaiseen. “Meitä” ei voi olla olemassa ilman “heitä”. (esim. Hall 1999, Jenkins 1996.) Yhtäältä itse julkaisu rakentaa toiseutta suhteessa niin sanottuun valtavirtasarjakuvaan: kulttuurisena ilmiönä American Splendor sijoittaa itsensä hallitsevan kulttuurin ulkopuolelle. Toisaalta tarinan tasolla henkilöhahmojen identiteetti rakentuu pitkälti toiseuden kautta, kun he tekevät näkyväksi eroa itsensä ja ”muiden” välillä. Hahmot, erityisesti Harvey Pekar, kuvataan sinänsä näennäisen tavallisiksi ja toimiviksi yhteiskunnan jäseniksi mutta sosiaalisten normien näkökulmasta hieman poikkeaviksi tai oudoiksi. Tämän valtavirrasta poikkeavuuden tiedostamisen ja toisaalta aktiivisen ylläpitämisen sekä työelämässä että vapaa-ajalla voi ajatella olevan tapa rakentaa omaa identiteettiä ja kulttuuria. Toiseus ja sen ylläpitäminen ovat itse asiassa sekä sarjan sisällön että koko sarjakuvan yhteiskunnallisen asemoinnin kannalta kantava teema.

Arkistotyö on oikeastaan koko teoksessa vain sivujuonne, mutta se soljuu luontevaksi osaksi Pekarin hahmoa ja samalla alleviivaa hahmon ominaisuuksia. Arkistotyöstä maalataan liioitellun negatiivinen kuva, tarkoituksena mitä todennäköisimmin itseironisuus ja huumori, mikä samalla tukee Pekarin hahmon toiseutta. Loppujen lopuksi kyse ei ole siitä, että arkistotyö olisi masentavaa. Sen sijaan Pekarin hahmo on masentunut (ja masentava), ja tämä näkee negatiivisuutta yleisesti ottaen lähes joka elämänalueella.

harvey_as_50

Harvey Pekarin sanoin: “I don’t have it any worse than a lot of people, but I pity myself more

harvey_as_3

Voisi ajatella niin, että Pekarin hahmo sekä ylläpitää että rikkoo stereotypioita arkistoihmisistä: Hahmo kuvataan toisaalta tylsäksi mutta toisaalta sellaiseksi, jota on mielenkiintoista seurata. Hahmo kuvataan toisaalta kunnianhimottomaksi mutta toisaalta todella paljon aikaansaavaksi ja koko ajan eteenpäin sarjakuvaurallaan pyrkiväksi. Lisäksi hahmo kuvataan toisaalta huonopalkkaiseksi mutta toisaalta menestyneeksi monilla eri elämänaloilla ja projekteissa.

Omalla tavallaan Harvey Pekar ja American Splendor osoittavat, että jokainen arkistonhoitaja on, jos ei nyt laulun, niin ainakin sarjakuvan arvoinen.

Lähteet:

Hall, S. (2002). Identiteetti. Suom. ja toim. Mikko Lehtonen ja Juha Herkman. Vastapaino.

Hatfield, C. (2005). Alternative Comics: An Emerging Literature. University Press of Mississippi.

https://en.wikipedia.org/wiki/American_Splendor – käytetty 1.11.2016

Jenkins, R. (1996). Social identity (Key Ideas). Routledge.

Pekar, H. (2005). Best of American Splendor. Ballantine. (Postauksen kuvat: kansikuva, sivut 3, 28, 45, 49, 50, 54, 57, 77, 91, 154.)