Arkistoblogi 1 v.

Taannehtivaa seulontaa täytti marraskuussa yhden vuoden. Merkkipäivän kunniaksi ajattelimme juhlistaa tätä laittamalla ylös muutamia ajatuksia siitä, millaista blogin kirjoittaminen on ollut.

Blogi sai ideansa puolivahingossa, kun aloimme kiinnittää huomiota arkistoalan viittauksiin elokuvissa, TV-sarjoissa ja kaunokirjallisuudessa. Vuoden mittaan on tullut ilmi, että viittauksia arkistoihin ja arkistoalan ihmisiin on enemmän kuin olisimme uskoneetkaan – aiheita uusille blogiteksteille riittäisi vielä moneksi vuodeksi.

Blogin pitäminen on ollut hauska harrastus, josta ei sen kummempaa korvausta ole saanut. Sen vuoksi emme ole halunneet ottaa kirjoittamisesta liikaa paineita. Julkaisuja tulee satunnaisesti, kun ehdimme työstää jonkin aiheen valmiiksi. Välillä siihen saattaa mennä kuukausia. Toki blogimerkintöjen pituus saattaa vaihdella yhdestä virkkeestä moneen sataan, mutta yleisesti olemme yrittäneet panostaa enemmän laatuun kuin määrään.

Mietimme usein, onko blogillamme muita lukijoita kuin jokuset tuttavat ja Twitterin kautta ehkä sattumalta sivuille eksyneet surffaajat. Valitettavasti kohdeyleisömme (arkistoalan ammattilaiset) eivät taida olla itse kovin aktiivisia blogilukijoita tai Twitterin käyttäjiä. Palautetta on tullut harvakseltaan, mutta kaikki saatu, pienimuotoinenkin, on kyllä lämmittänyt mieltä.

Mikä on ollut suosikkipostauksesi? Oletko itse törmännyt arkistoviittauksiin leffoissa, TV:ssä tai kirjallisuudessa? Kommentoi tai laita viestiä. Lukijapalaute  antaa meille innostusta ja motivaatiota ylläpitää blogia jatkossakin, ja vastaanottaisimme mielellämme sitä lukijoiltamme lisää.

20171007_130602

Blogin merkkipäivää juhlistettiin täytekakun äärellä. Kuvaaja: Juuso Ala-Kyyny.

Mainokset

Arkistot osana populaarikulttuuria

Arkistot ovat kirjastojen ja museoiden tavoin muistiorganisaatioita, joiden yhtenä keskeisenä tehtävänä on säilyttää ja välittää tuleville sukupolville yhteiskunnan kulttuuriperintöä. Esimerkiksi arkistolaitos kertoo tehtäväkseen varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilyttämisen ja niiden tutkimuskäytön edistämisen. Historialliset asiakirjat voivatkin parhaassa tapauksessa olla tutkijalle todellisia kulttuuriaarteita, olivat ne sitten muodoltaan tekstejä, valokuvia tai vaikka audiovisuaalisia teoksia. Niin sanotulle postmodernille paradigmalle (ks. esim. Cook 2001) tunnusomaisen ajattelun mukaisesti jokainen sukupolvi, sosiaaliryhmä tai jopa yksilö voi luoda tämän aineiston pohjalta omanlaisensa kuvan menneisyydestä. Asiakirja ei ole vain objektiivinen kuvaus tapahtumasta tai teosta, vaan arkisto ja sen säilyttämät asiakirjat ovat aina representaatio – narratiivi, jonka joku on tiettyä tarkoitusta varten tuottanut.

Entä mitä tapahtuu, kun asetelma käännetään nurinniskoin? Minkälainen narratiivi arkistoista, arkistonhoitajista ja muusta koko asiakirjahallinnan kentästä on tallennettu populaarikulttuurin muistiin? Mitä meistä kerrotaan muualla? Millaisina meidät on representoitu? Tässä blogissa esittelemme satunnaisotoksia sellaisista kulttuurituotteista, jotka jollain tavalla kuvaavat omaa ammattikuntaamme ja alaamme – arkistoja ja asiakirjahallintaa. Idea arkistoblogin perustamiseen on kytenyt jo jonkin aikaa. Koska olemme molemmat hiljattain alan opinnoista valmistuneita ns. asiakirjahallinnan ammattilaisia, olemme huomanneet, että elokuvia, TV-sarjoja ja ylipäätään kaikenlaisia kulttuuri-ilmiöitä tulee katsottua yhä tiiviimmin oman profession näkökulmasta. Kun arkistonhoitaja mainitaan, se pysäyttää. Tunteet vaihtelevat huvittuneisuudesta ja sympatiasta aina pettymykseen ja myötähäpeään. Aloimme lopulta tehdä aiheesta listausta. (Löydöksiä ei todella ole tullut vastaan liikaa, minkä vuoksi yksi blogin työnimistä oli: “Ei juurikaan melua mapituksesta”. Vinkkejä otetaan siis mieluusti yhä vastaan.)

Entä mitä populaarikulttuuri sitten pitää sisällään? Wikipedia määrittelee käsitteen yhdellä virkkeellä: “Populaarikulttuuri on suosittua kansantajuista, varsinkin viihdeteollisuuden tuottamaa kulttuuria”. On populaarikulttuuria, ja sitten on muuta kulttuuria.Tarkemmin termiä tarkastellessa kuitenkin selviää, ettei määrittely ole niin helppoa ja yksioikoista kuin Wikipedia antaa ymmärtää. Historian saatossa populaarikulttuuria ei ole itse asiassa pidetty kulttuurina ensinkään. 1800-luvulla vaikuttanut runoilija ja kulttuurikriitikko Matthew Arnold käytti ilmiöstä termiä anarkia, jolla hän viittasi oikean kulttuurin vastakohtaan, työväen eli massojen kulttuuriin (Arnold 1869; tässä Storey 2006). Anarkialla Arnold viittaa sekä teollisuustyöväenluokan elämisen kulttuuriin että tunkeutumiseen politiikan tekoon. Anarkian nousu viesti yhteiskunnan rappiota sekä sosiaalisesti että kulttuurisesti; anarkian edustajat olivat (vapaasti suomentaen) “raakoja, sivistymättömiä ja vähämielisiä, pitkään köyhyydessään ja kurjuudessaan piilotelleita massoja” (ks. Storey 2006), jotka uhkaavat ylempien ihmisten itsestään selvää oikeutta tehdä mitä he haluavat.

Toisaalta koko jaon populaarikulttuuriin ja korkeakulttuuriin voi kyseenalaistaa. Populaarikulttuuriin liitetään usein ennen kaikkea massat, kulutus ja kaupallisuus, siinä missä korkeakulttuuri on sananmukaisesti näiden yläpuolella. Voi kuitenkin argumentoida, että populaari- ja korkeakulttuurin eroja on korostettu ja yhtäläisyyksiä hyssytelty. Koko jako on ongelmallinen siinä mielessä, että käsitteet ovat liian laajoja: kulttuurin tuotteet saattavat sijoittua sekä korkea- että populaarikulttuurin alle. Ihmiset kuluttavat näiden molempien kuviteltujen kategorioiden tuotteita. Lisäksi ihmisille ja ihmisryhmille muodostuu omia “makukulttuureita” (taste cultures), jotka saattavat esteettisten standardiensa osalta leikata läpi koko kulttuurin kentän matalalta korkeimmalle huipulle (Gans 1999).

Entä voiko kulttuurituote olla massakulttuurin tuote, jos massat eivät sitä käytä (tai kuluta)? Voiko tuote toisin sanoen olla osa populaarikulttuuria, jos se ei ole suosittua kuin muutaman kymmenen ihmisen parissa? Ovatko tuotteet sidottuja tiettyyn kulttuurin kenttään sen mukaan, millä mediumilla se julkaistaan tai millä työkaluilla luodaan? Näihin kysymyksiin on mahdoton saada tyhjentävää vastausta. Tämän vuoksi emme blogissammekaan halua hirttäytyä tiettyihin kulttuurituotteiden luokitteluihin, vaikka alaotsikossa termi “populaarikulttuuri” löytyykin. Blogimme näkökulmasta ei ole merkityksellistä, löytyykö viittaus arkistoihin taide-elokuvasta, oopperateoksesta vai kioskikirjallisuudesta. Paljon merkityksellisempää on tutkia, miten aihetta on teoksessa käsitelty.

Jotta blogista ei tulisi vain hauskojen kuvakaappausten ja sitaattien viljelmä, pyrimme myös analysoimaan seulaamme jääneitä tekstejä (laajassa merkityksessään ymmärrettyinä). Valittuun tulokulmaan vaikuttanee asiakirjahallinnan ja informaatiotieteiden opintojen lisäksi toisaalta E:n kirjallisuustieteellinen tausta, J:n kulttuurihistorian opinnot sekä erilaiset kiinnostuksen kohteet alkaen historiantutkimuksesta, taidehistoriasta ja filosofiasta jatkuen aina peleihin, sosiaaliseen mediaan, tv-sarjoihin ja elokuviin. Yleisesti voisi sanoa, että blogin ote on varsin humanistinen.

Mainittakoon vielä, että olemme käyttäneet aineiston organisointiin ja luokitteluun arkistoalla vähäiselle suosiolle jäänyttä ja ehkä jopa paheksuttua pertinenssiperiaatetta, sillä olemme jaotelleet aineistoa teemoittain seuraavasti:

00 Elokuvat
01 TV-sarjat ja radio
02 Kirjallisuus
03 Sarjakuvat ja lehdet
04 Mainokset
05 Musiikki
06 Pelit
10 Internet-ilmiöt ja muut muodot

Lähteet:

Arkistolaitos. http://www.arkisto.fi/. Viitattu 15.11.2016.
Arnold, M., 1869: Culture and Anarchy, London: Smith, Elder & Co.
Cook, T. 2001: “Archival science and postmodernism: new formulations for old
concepts”. Archival Science 1:1, 3–24.
Gans, H., 1999, Popular Culture and High Culture: An Analysis and Evaluation Of Taste. New York: Basic books.
Storey, J., 2006, Cultural Theory and Popular Culture: A Reader. Harlow: Pearson Education limited.
Wikipedia. Populaarikulttuuri: https://fi.wikipedia.org/wiki/Populaarikulttuuri. Viitattu 15.11.2016.