00 / Tarkkailua ja asiakirjahallintaa kylmän sodan aikana – Muiden elämä (Das Leben der Anderen, 2006)

Kylmän sodan aikaan sattui ja tapahtui, kun eri maiden tiedustelupalvelut toteuttivat tehtäväänsä. Usein tämä tehtävä  käytännössä tarkoitti muiden maiden ja valtion omien kansalaisten vakoilua. Suomalaiset saattoivat saada kylmän sodan aikaan tuntumaa salakuunteluun Tallinnasta, jossa toimi länsimaisia turisteja varten rakennettu Viru-hotelli. Hotellin tarkoitus oli yhtäältä kerätä länsimaista valuuttaa, toisaalta vakoilla länsimaalaisia vieraita. Paikallisen kaskun mukaan hotelli rakennettiin aikanaan uudenlaisesta innovaatiosta,mikrofonibetonista”: se sisälsi 50% betonia ja 50% mikrofoneja.

Hotellissa oli (ja on edelleen) 23 kerrosta, mutta Neuvostoliiton aikaan virallisesti hotellin ylintä 23. kerrosta ei ollut ollut olemassa. Ylimmässä kerroksessa sijaitsi Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n agenttien tarkkailuhuone, jossa hotellin asiakkaita vakoiltiin mikrofonien ja kameroiden avulla. Ylin kerros on sittemmin muutettu KGB:n tarkkailusta kertovaksi museoksi. Huoneen oveen on nykyään kiinnitetty museovieraille suunnattu kyltti, jossa lukee: Siin ei ole midagi (suom. Täällä ei ole mitään).

Siin ei ole midagi

Osattiin sitä muuallakin. KGB oli vakoilu- ja tarkkailumetodeiltaan monin tavoin yhteneväinen itä-Saksan eli DDR:n 1970- ja 1980-lukujen valtiollisen tiedustelupalvelu Stasin kanssa. Florian Henckel von Donnersmarckin ohjaamassa elokuvassa Muiden elämä (Das Leben der Anderen, 2006) kuvataan osuvasti tätä ajanjaksoa itä-saksalaisten elämässä 1980-luvulla. Elokuvassa seurataan sekä näytelmäkirjailija Georg Dreymanin ja tämän tyttöystävän Christa-Maria Sielandin elämää Stasin tarkkailun alaisena että kyseisen pariskunnan tarkkailusta vastaavaa Stasi-upseeria Gerd Wiesleriä.

Huom! Tässä kohtaa lienee paikallaan ilmoittaa, että jos haluaisit vielä joskus katsoa tämän elokuvan ilman, että tiedät ennalta loppuratkaisun, niin tämän kirjoituksen lukeminen kannattaa lopettaa viimeistään nyt.

Tarkkailun ja tiedonkeruun rinnalla olennaiseen osaan elokuvan lopussa nousee myös arkisto, jossa kansalaisista urkittuja tietoja säilytetään. Arkistoaineiston aktiivivaiheessa aineiston luonnissa kunnostautuvat Stasin agentit, eli valtiota palvelevat virkamiehet, joiden voidaan tulkita edustavan asemaltaan tietynlaista itä-saksalaisen yhteiskunnan eliittiä. He vastaavat valtiojohtoisen tarkkailun ja tiedonkeruun käytännön toteutuksesta. He myös dokumentoivat ja arkistoivat pedantisti kaiken tarkkailun tuottaman tiedon.

Elokuvassa Stasi-upseeri Gerd Wiesler on tällaisen virkamiehen perikuva. Wiesler on urallaan menestynyt ja arvostettu Stasi-upseeri: ei kovin ystävällinen tai sosiaalinen, mutta hyvin idealistinen ja työssään äärimmäisen tarkka ja aikaansaava. Tarinan alussa Wiesler määrätään vakoilemaan menestyvää ja kansainvälisesti tunnettua näytelmäkirjailijaa, Georg Dreymania. Tarkkailu aloitetaan siitä huolimatta, että Dreyman on vaikuttanut suhtautuvan myönteisesti DDR:n valtiojohtoon. Kun Wieslerin johtama Stasi-agenttiryhmä asentaa mikrofonit kirjailijan asuntoon, tämän yksityisyys katoaa ja kaikkea, mitä talon sisällä tapahtuu, voidaan kuunnella. Näin seuranta koskettaa myös kirjailijan läheisiä ihmisiä, kuten Dreymanin kollegoita ja hänen tyttöystäväänsä, Crista-Maria Sielandia.

Tarinan edetessä Wiesler alkaa huomata, miten DDR:n virkamiehet  käyttävät järjestelmää omiin tarkoitusperiinsä. Hänen ideologiaansa alkaa tulla säröjä. Wieslerille muun muassa selviää, että näytelmäkirjailijan tarkkailua ei ole aloitettu valtion etua vaan kulttuuriministeri Bruno Hempfin henkilökohtaista etua varten. Hempf on nimittäin kiinnostunut Dreymanin tyttöystävästä, Crista-Maria Sielandista.

Jos Wieslerin usko vallalla olevaan ideologiaan alkaa horjua, niin myös Dreymanin. Kirjailija huomaa valtion tekevän joidenkin hänen kollegoidensa työnteosta mahdotonta laittamalla heidät valtiolliseen pannaan. Hänen ystävänsä, teatteriohjaaja Albert Jerska, on yksi pannaan joutuneista ja lohduttomana tilanteestaan päätyy lopulta tekemään itsemurhan. Jerskan kuoleman jälkeen Dreyman päättää kirjoittaa salassa artikkelin, jonka hän yrittää saada julkaistuksi länsi-saksalaisessa Der Spiegel -sanomalehdessä. Artikkelissa Dreyman haluaa tuoda esiin DDR:n suuret itsemurhamäärät ja valtiojohdon välinpitämättömän suhtautumisen näihin lukuihin.

Lopulta Wiesler alkaa kokea myötätuntoa tarkkailemiaan henkilöitä kohtaan ja jättää raskauttaviakin asioita raportoimatta. Näin hän tulee pelastaneeksi Dreymanin valtionpetossyytteiltä, eikä tämä jää kiinni valtionvastaisista teoistaan.  Tämän seurauksena Dreymanillekaan ei missään vaiheessa vakoulun aikana paljastu, että Stasi on tarkkaillut häntä.

Tarinan lopussa siirrytään 1990-luvun alkuun ja DDR:n hajoamisen jälkeiseena aikaan. Dreyman kuulee DDR:n entiseltä kulttuuriministeri Bruno Hempfiltä, että hän on monen muun kulttuurivaikuttajan tavoin joutunut tarkkailun kohteeksi 1980-luvulla. Dreyman pääsee Stasilta säilyneen arkiston kautta käsiksi tietoihin, jotka hänestä on tallennettu. Tietoja läpikäydessään Dreyman huomaa, että häntä varjostanut Stasi-upseeri on jättänyt paljon olennaisia ja Dreymanin toimista kertovia raskauttavia todisteita raportoimatta ja näin pelastanut hänet vankilalta tai vielä pahemmalta. Dreyman on siis harvinaislaatuisessa tilanteessa: hän pääsee vertailemaan sitä, mitä todella omien kokemustensa pohjalta tapahtui, ja sitä, mitkä tapahtuneista asioista ovat päätyneet arkiston virallisiin asiakirjoihin.

Elokuva kuvaa Itä-Saksan todellisuutta, jossa valtion harjoittama byrokraattisuus ja yksilön oikeuksien polkeminen ovat olleet takuu siitä, että kaikesta (virallisesta) löytyy anonymisoimaton tieto. Toisaalta, kuten elokuvastakin käy ilmi, kannattaa tiedustelupalveluiden arkistoaineistojen kattavuuteen ja laatuun suhtautua kriittisesti, sillä raportit saattavat olla puutteellisia. Todellisuudessa peukaloitujen raporttien lisäksi useat tiedonantajat ovat saattaneet liioitella tai suoranaisesti valehdella Stasin haastattelujen aikana (Skultans 2010).

Stasi ehti hävittää osan arkistoaineistostaan (Adams 2010), mutta toisin kuin monesta muusta historian saatossa luhistuneesta tiedustelupalvelusta, Stasin arkisto-aineistosta on säilynyt suuri osa, ja se on myös kansalaisten ulottuvilla. Samalla alun perin kyseenalaisiin tarkoitusperiin kerätty arkistoaineisto toimii todisteena valtion tasolla suoritetuista toimista ja yksityisyydensuojaan kohdistuneista loukkauksista. Kukaties arkistoaineisto tarjoaa joillekin myös lohdullista tietoa, kuten elokuvassa näytelmäkirjailija Dreymanille.

Lähteet:

Adams, J. (2000): ”Probing the East German State Security Archives”. International Journal of Intelligence and CounterIntelligence, 13 21-34, 2000.
Skultans, V. (2001): ”Arguing with the KGB Archives. Archival and Narrative Memory in post-Soviet Latvia”. Ethnos Journal of Antropology, vol 66 2001.
Muiden elämä (Das Leben der Anderen, 2006). O: Florian Henckel von Donnersmark. Saksa.

Mainokset