Valtakunta (kausi I)
Lars von Trier tunnetaan ehkä parhaiten elokuvaohjaajana (mm. Idiootit, Dogville, Manderlay, Antichrist, Melancholia, Nymphomaniac), mutta hän on ohjannut myös televisioon tanskalaisen minisarjan Valtakunta I (Riget I, 1994) ja Valtakunta II (Riget II, 1997). Sarjan pohjalta on kaiketi koostettu myös viisituntinen elokuvaversio ja Stephen Kingin tekemä amerikkalaisversio Kingdom Hospital. Rigetille kaavailtiin kolmattakin tuotantokautta, mutta se jäi toteutumatta sarjan keskeisten näyttelijöiden kuoleman vuoksi.
Valtakunta on kuvattu Kööpenhaminan keskussairaalassa Rigshospitalessa (tästä sarja on myös saanut alkuperäisen nimensä). Kyseessä on jonkinlainen sekoitus kotikutoista sairaalasarjaa, perinteistä saippuaoopperaa, kauhuelokuvaa ja psykologista trilleriä – komiikalla maustettuna. Sarjan tapahtumapaikkana on vanha sairaala, erityisesti sen neurologinen osasto, jossa tuntuu tapahtuvan outoja. Ruotsalainen neurokirurgi Stig Helmerin vihjaillaan plagioivan alaistensa tutkimuksia ja julkaisevan niitä omissa nimissään. Häntä myös syytetään Mona Jensen -nimisen pikkutytön epäonnistuneesta aivoleikkauksesta. Samaan aikaan sairaalan vakioasiakas, rouva Drusse, alkaa hoitajana työskentelevän poikansa Bulderin avustuksella selvittää hississä kummittelevan Mary-tytön tapausta. Kuvioihin kytkeytyy myös mm. maksasyöpätutkimukseensa pakkomielteisesti suhtautuva tohtori Bondo oppilaineen sekä neurologisen osaston apulaisylilääkäri Krogshøj, jolla on meneillään työpaikkaromanssi samalla osastolla työskentelevän Judithin kanssa.
Tanskalaista asiakirjahallintaa
Rigetissä kaksi asiakirjahallintakulttuuria törmäävät keskenään: ruotsalainen tehokkuus ja tanskalainen pedanttius. Tolvanoita tanskalaisia päivittelevä ruotsalainen Helmer tuskastuu sarjan edetessä harmilliseen tanskalaiseen tapaan noudattaa sääntöjä ja säädöksiä. Asioita ei hoideta sairaalassa aina siten kuin se kulloinkin olisi henkilökunnan kannalta edullisinta, ja sekös harmittaa.
Täytyy tosin myöntää, ettei sääntöjä ja eettisiä periaatteita aina noudateta tarkasti edes tanskalaisessa sairaalassa. Esimerkiksi sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella professori Bondo haluaa saattaa syöpätutkimuksensa loppuun hinnalla millä hyvänsä. Kun kuolevan syöpäpotilaan omaiset eivät suostu luovuttamaan potilaan maksaa tieteelliselle tutkimukselle, lääkärit löytävät säädöksistä porsaanreiän ja siirtävät syöpäisen maksan Bondoon itseensä.
Tästä huolimatta Rigshospitaletin asiakirjahallinnassa ja arkistoinnissa pyritään yleisesti ottaen säännönmukaisuuteen ja ennen kaikkea siihen, että totuus menneisyydestä säilyisi. Tätä korostaa sairaalan tapa säilyttää kellarissa sijaitsevassa arkistossa kopiot kaikista virallisista asiakirjoista. Kopioiden olemassaolosta kuullessaan Helmerin huumori on koetuksella. Kopiot säilytetään, ennenkuulumatonta! Tämä ei tullut mieleenkään, kun Helmer pyysi hoitaja/lääkäri Rigmoria sabotoimaan kahvilla alkuperäisen anestesialääkärin raportin eli asiakirjan, joka uhkaa Helmerin uraa lääkärinä. Näin sairaalan tapa säilyttää asiakirjoista myös arkistokappaleet tunkee kapuloita tehokkuutta edustavan Helmerin rattaisiin.
[Helmer:] Mitä Mona-tutkimuksille kuuluu? Joko häly on laantunut?
Sanoit, että anestesiaraportti oli kahvin sotkema.
Tanskalaisten touhuja ja hemmetinmoista hutilointia.
[Moesgaard:] Niin pääsi käymään. Onneksi arkistossa on kopio.
[Helmer:] Mikä kopio?
[Moesgaard:] Anestesiaraportin jäljennös.
Yksi kappale liitetään potilaskertomukseen.
Toinen lähetetään arkistoon. Meillä Tanskassa tehdään niin.
Joten ei hätää, puhdas kopio on tallessa.
Pitääkin tilata se arkistosta tapauksen tutkijoille.
Epätoivoinen tilanne johtaa kokeilemaan uusia tapoja asioiden hoitamiseksi. Ensimmäisen tuotantokauden 4. jaksossa Helmer yrittää poistaa hänelle kiusalliseksi koituneen asiakirjan jopa yrittämällä syödä sen. Kohtaus paljastaa asiakirjan vallan: Helmer yrittää tuhota asiakirjan, vaikka paikalla on todistajia, jotka ovat lukeneet raportin sisällön. Jos asiakirjaa ei ole olemassa, tapahtumasta ei ole olemassa myöskään kirjallisia todisteita. Jäljellä olisi ainoastaan läsnäolijoiden todistus luvattomasti tapahtuneesta hävittämisestä.
Vaikka Helmer on valmis tuhoamaan raportin jopa todistajien läsnäollessa, asiakirjan katoaminen vaikuttaisi olevan tanskalaissairaalassa kova paikka. Johtava ylilääkäri Moesgaard on huolissaan ennen kaikkea asiakirjan häviämisen ja potentiaalisen vuotamisen aiheuttamasta vahingosta sairaalan julkisuuskuvalle. Kuultuaan kadoksissa olevasta raportista Moesgaard pohtii, olisiko ollut parempi sabotoida asiakirjat kahvilla kuin tunnustaa, että sairaalasta on kadonnut asiakirjoja. Moesgaardin pelko on osaltaan tietysti aiheellinen – ja meillä Suomessakin ajankohtainen. Olisihan se sairaalalle hyvin kiusallista, jos arkaluonteisia potilasasiakirjoja sattuisi myöhemmin löytymään vaikkapa roskakatoksesta…
Arkistokappaleen metsästys
Ensimmäisen tuotantokauden kolmosjaksossa erillään kulkeneet juonenpätkät alkavat vähitellen punoutua yhteen, kun yhä useammalla henkilöhahmolla tulee tarve päästä käsiksi arkistoaineistoihin. Ongelmana vain tuntuu olevan kysymys siitä, miten arkistoon pääsisi sisälle turhaa hälyä aiheuttamatta.
Motiiveja arkistoon pääsylle on useita:
[1] Ylilääkäri Helmer haluaa päästä arkistoon tuhoamaan anestesialääkärin raportin, jotta hänen tekemänsä hoitovirhe ei paljastuisi.
[2] Apulaisylilääkäri Krogshøj lähettää lääketieteenopiskelija Moggen arkistoon etsimään todisteet (anestesialääkärin raportin) Helmeriä vastaan, sillä hän haluaa tämän vastuuseen teostaan.
[3] Rouva Drusse haluaa saada käsiinsä sairaalassa kummittelevan Mary-tytön sairaskertomuksen selvittääkseen, mitä Marylle tapahtui. Drusse lähettää asialle poikansa Bulderin, jonka tehtävä on järjestää heille pääsy arkistoon.
Kaikki ei mene kuitenkaan aivan putkeen. Ensin on keksittävä keino, millä arkistoon pääsisi. Arkiston avainkoodista vastaa sairaalassa rouva Kågård, jota luonnehditaan “säntillisyyden perikuvaksi”. Rouva Kågårdia ei sarjan katsojille suoraan esitetä, mutta hän tuntuu henkilöhahmojen mielestä olevan niin säntillinen työntekijä, ettei häneltä kertakaikkiaan kannata edes yrittää anella lupaa päästä arkistoon. Bulder ja Mogge päättävät sen sijaan lähestyä sairaalan tekniikkapuolen asiantuntijaa, joka tietää keinon päästä arkistoon: sairaalan varavirtajärjestelmää testataan illalla tasan kello yhdeksän, jolloin arkistoon pääsee normaalilla avainkoodilla. Pahaksi onneksi Mogge ja Bulder sattuvat arkiston sisäänkäynnille samaan aikaan, joten Bulder joutuu nolostuneena perääntymään, sillä hän ei halua paljastaa aikeitaan Moggelle.
Bulder epäonnistuu omassa tehtävässään, mutta rouva Drusse onkin ovelampi. Drusse, joka mielellään viettää aikaa sairaalassa, on onnistunut solmimaan suhteita niin henkimaailman, potilaiden kuin henkilökunnankin kanssa. Bulderin epäonnisen yrityksen jälkeen Drusse saa kuin saakin käsiinsä arkiston avainkoodin – yllätys yllätys – rouva Kågårdilta itseltään. Katsojalle nimittäin selviää, että Kågårdin ainoa heikkous on taipumus spiritismiin, minkä varjolla yliluonnollisiin ilmiöihin itsekin vihkiytynyt rouva Drusse pääsee väleihin arkistonhoitajan kanssa ja saavuttaa tämän luottamuksen.
Kun ensimmäinen haaste on selätetty, seuraa melkoinen sekamelska, kun eri tahot yrittävät saada arkistossa tehtävänsä suoritettua. Mogge pääsee tutkimaan arkistohyllyjä ensimmäisenä, mutta arkistokaava ei tunnu avautuvan lääketieteen opiskelijalle.
Mogge arkistossa.
Mogge ei ehdi löytää raporttia ennen kuin ylilääkäri Helmer paukkaa sisään arkiston lukitsematta jääneestä ovesta. Helmer puolestaan löytää raportin mutta epäonnistuu sen tuhoamisessa, sillä arkistosta sammuvat valot juuri ennen kuin tämä ehtii kaataa kupin kahvia raportin päälle. Myös hälytysjärjestelmä kytketään takaisin päälle, joten Helmer jää arkistoon loukkuun. Tästä seuraa sarjan yksi visuaalisesti hienoimmista kohtauksista, kun ylilääkäri Helmer seisoo liikahtamatta pimeällä arkiston käytävällä kuuma kahvikuppi kädessään. Yhtäkkiä ympärillä näyttää liikkuvan joku… arkistossa kummittelee.
Kummitus yllättää ylilääkäri Stig Helmerin.
Tilanne laukeaa, kun rouva Drusse rymistelee poikansa kanssa arkistoon sisään ja päästää Helmerin pälkähästä. Kahvit lentävät lattialle ja Helmer poistuu arkistosta tuohtuneena. Drusse ja Bulder sen sijaan onnistuvat siinä, missä muut eivät: he löytävät etsimänsä asiakirjan (Mary-nimisen haamun sairaskertomuksen vuodelta 1919) ja ottavat sen mukaansa tutkimuksia jatkaakseen.
Mutta mitä Helmerin ja Moggen havittelemalle anestesialääkärin raportille lopulta tapahtui? Ei mitään kovin kummallista: apulaisylilääkäri Krogshøjn rakastettu Judith saa seuraavana päivänä raportin käsiinsä tekemällä aivan tavallisen tietopalvelupyynnön.
Historiaa kirjoitetaan uudelleen
Valtakunnan “alkutunnarissa” katsojalle kerrotaan, miten entisaikojen taikausko on sarjan esittämässä maailmassa vaihtunut valkotakkisten lääkärien ja tutkijoiden ihannoimaan rationaalisuuteen ja tieteellisyyteen:
“Kööpenhaminan keskussairaalan alla on vanhaa suota. Aikoinaan täällä oli valkaisimo. Sen väki huuhtoi palttinoitaan matalassa rantavedessä ja siitä kohoava höyry kietoi tienoon vaippaansa. Sittemmin paikalle kohosi suuri sairaala. Valkaisijat vaihtuivat lääkäreihin ja tutkijoihin, maan etevimpiin aivoihin ja hienoimpiin laitteisiin. Paikasta tulki valkotakkien valtakunta. Vastedes elämän piti olla määriteltävissä. Tietämättömyys ja taikausko piti hävitettämän tieteen tieltä.”
Ehkä parhaiten tieteellisen tutkimuksen ihannointia edustaa sarjassa omahyväinen ja ylimielinen Stig Helmerin hahmo, joka suhtautuu kaikkeen epätieteelliseltä haiskahtavaan varsin halveksuvasti ja tuomitsevasti – oli sitten kyseessä hypnoosi, haitilainen luonnonlääkitys tai henkimaailman olemassaolo.
Sarjaa on analysoitu osuvasti Taikalyhty-nimisessä elokuvablogissa:
“Sarjassa kuvataan nykyisyyden ja menneisyyden, elämän ja kuoleman, fyysisen ja henkisen jatkuvaa rajankäyntiä. Menneisyys kurottelee Rigetin kellarikerroksista yhä ylemmäs, ja kuten alkutunnuksessakin todetaan, kukaan ei ‘huomaa, että portti on jo raollaan’.”
Menneisyys näyttää tosiaan sijoittuvan sairaalarakennuksen pohjakerroksiin, jossa esimerkiksi haitilainen luonnonparannuskeinoihin erikoistunut hoitaja majailee. Pohjakerroksesta löytyy myös arkisto, joka kätkee sisäänsä paljon historiaa.
Tapahtumien välissä kuvataan toistuvasti kahta sairaalan keittiössä työskentelevää downin oireyhtymää sairastavaa tiskaria, jotka tuntuvat olevan parhaiten kärryillä sairaalan tapahtumista ja henkimaailman puuhasteluista. Tiskarit kiteyttävät arkiston roolin nokkelasti seuraavassa dialogissa:
[Mies:] Arkistoitua tietoa valtava määrä,
vaan onko jokin vinossa,
kun oikea onkin väärä suuressa pinossa.
[Nainen:] Mitä tarkoitat?
[Mies:] Menneisyys on merkillinen.
Nyt ne halutaan arkistoon muuttamaan mennyttä.
[Nainen:] Ketkä?
[Mies:] Ylilääkäri, vanha rouva ja opiskelija.
Arkisto vaikuttaa rauhalliselta, mutta…
[Nainen:] Niin?
[Mies:] Sinne on koottu kaikki tuska.
Joka sana on verellä kirjoitettu.
Arkisto saattaa vaikuttaa äkkiseltään ajatellen kuolleelta paikalta, mutta se kätkee sisäänsä paljon tapahtumia. Miestiskarin mukaan “ne” halutaan arkistoon kirjoittamaan historian tapahtumia uudelleen. Oikeastaan ylilääkäri Helmerin ja rouva Drussen pyrkimykset ovat vastakkaiset: Helmer haluaa arkistoon tuhoamaan todisteita epäonnistuneesta leikkauksesta, kun Drussen pyrkimys on nimenomaan selvittää vuosikymmenten ajan salailtu ja peitelty tapahtuma asiakirja-aineiston kautta. Rouva Drusse nimittäin löytää arkistosta asiakirjan, josta selviää, että vuonna 1919 sairaalassa kuolleen Maryn oireet ovat ristiriidassa potilaan virallisen kuolinsyyn kanssa. Toisin kuin on luultu, Mary onkin kuollut myrkkyyn eikä sairauteen. Asiakirjojen avulla kuvaa menneisyydestä on mahdollista manipuloida suuntaan tai toiseen. Hoitovirhe voidaan poistaa muistista asiakirjoja tuhoamalla tai todellinen kuolinsyy peittää sairaskertomusta vääristämällä. Toisaalta asiakirjojen avulla voidaan myös oikaista kuvaa menneisyydestä, kuten Maryn tapaus sarjassa osoittaa.
Arkistoon pääsy on yhtä kuin mahdollisuus käyttää valtaa. Arkiston tietoja pidetään absoluuttisen luotettavina, ja arkisto on viime kädessä paikka, josta faktat voi käydä tarkistamassa. Jos arkiston tietoja pääsee keinolla tai toisella sorkkimaan tai jopa hävittämään, on sama asia kuin muuttaisi menneisyyttä. Henkilö voi tällä tavalla käyttää valtaa ja muokata kollektiivista muistia mieleisekseen.
Valtaa käyttää myös arkistonhoitaja, sillä arkistoon ei niin vaan marssita. Sarjassa arkistonhoitajan roolia toimittava rouva Kågård toimii niin sanottuna portinvartijana tiedolle, sillä ilman hänen lupaansa ei arkistoon (ainakaan periaatteessa) ole pääsyä.
Portinvartijarooli on myös alan tieteellisessä kirjallisuudessa noussut esiin. Catherine Johnsonin ja Wendy Duffin (2005) tekemässä tutkimuksessa arkiston käyttäjät kokivat, että suuri osa tärkeistä asiakirjoista on saatavissa ainoastaan arkistonhoitajan kautta. Jotkut kokivat, että aineistot on suorastaan piilotettu kuolevaisilta käyttäjiltä. Arkistonhoitaja oli tutkittavien mukaan ”suuri portinvartija”, jonka kautta relevantin tiedon lähteille päästäkseen oli pakko kulkea. Tästä käyttäjän ja arkistonhoitajan suhteesta harvalla tutkimukseen osallistujalla oli positiivista sanottavaa. Osa tutkittavista kertoi pelänneensä arkistonhoitajaa ja monet kertoivat, että arkistonhoitajan luottamuksen ja yhteistyöhalukkuuden ansaitseminen oli jopa välttämättömyys ennen kuin itse asiakirjoihin pääsi käsiksi.
Alan kirjallisuuden pohjalta vanhanaikaisena pidetystä portinvartijaroolista ollaan jo liikkumassa poispäin kohti uutta ja uljasta Arkisto 2.0:aa (ks. esim. Theimer 2011). Lienee kuitenkin turvallista sanoa, että 1990-luvulla, Rigetin syntyvuosina, arkistonhoitajan portinvartijarooli oli voimissaan. Arkistonhoitajan paikka on myös tanskalaissarjassa olla tiedon ja tiedontarvitsijan välissä – ilman arkistonhoitajan asiantuntemusta tiedon etsijä on yhtä avuton kuin lääketieteen opiskelija Mogge, joka yrittää tuskastuneena löytää oikeaa asiakirjaa identtisiltä vaikuttavien arkistohyllyjen välistä. Vastoinkäymisten ja pieleen menneiden yritysten kautta arkisto kuvataankin sarjassa paikaksi, joka olisi parempi jättää alan ammattilaisten hoiviin.
Lähteet:
TV-sarjat:
Valtakunta (Riget, 1994). O: Lars Von Trier. Tanska.
Tekstilähteet:
Duff, Wendy & Johnson, Catherine (2005) ”Chatting Up the Archivist: Social Capital and the Archival Researcher”. The American Archivist: Spring/Summer, Vol. 68, No. 1, pp. 113-129.
Taikalyhty-elokuvablogi. “Riget (1994 & 1997) – Von Trieriä parhaimmillaan” (julkaistu 29.7.2014). https://taikalyhty.wordpress.com/2014/07/29/von-trieria-parhaimmillaan-riget-1994-1997/ (viitattu 3.1.2017).
Theimer, Kate (2011) ”What Is the Meaning of Archives 2.0?”. The American Archivist: Spring/Summer, Vol. 74, No. 1, pp. 58-68.
Pajuriutta Satu (5.5.2016) ”Husin potilaspapereita löytyi kerrostalon pihalta Vantaalla – ’27 yrs of basic healthy woman, behind two alatiesynnytystä'”. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/kaupunki/a1462365749072 (viitattu 3.1.2017).
Kiitos aihevinkistä jälleen Viiltäjälle. Valtakunnan toisesta tuotantokaudesta on tulossa vielä oma postauksensa.
Taannehtivaa seulontaa 
